Sanoman hankinnoista vastaava Topias Nilivaara: ”Nautin kansansuosiosta, ei tarvitse olla paras”

14.03.2024

Sanoma Media Finland Töissä Sanomalla

”Salilla tulee käytyä pari kolme kertaa viikossa”; Sanomatalon kuntosalilla kuvattu Topias Nilivaara kertoo.

Teksti Jenni Rinkinen, kuvat Samuli Pulkkinen

Process Owner Topias Nilivaaralla on Sanomalla maine.

Se menee näin:

Jos ei tiedä jotain hankintaan liittyvää, Topias osaa aina auttaa.

Maineeseen liittyy myös se, että kenen tahansa kanssa Nilivaarasta puhuu, alkaa hehkutus: Topias tietää kaiken, vastaa aina, jaksaa selittää.

Toistaiseksi Nilivaara kokee vain vahvuudeksi sen, että häneltä kysytään, ja että joskus tulee annettua liikaa löysää eli tehtyä asioita muiden puolesta.

”Nautin kansansuosiosta, ei tarvitse olla paras. On huomattavasti helpompaa, kun tulee ihmisten kanssa toimeen, ja ihmiset pitää susta”, Nilivaara sanoo.

Mutta osaa hän sanoa myös ei. Ja myöntää, että vastaaminen ja selittäminen vaativat toisinaan hyviä hermojakin.

”Puhun suoraan, jos joku on tekemässä jotain typerää. Mutta en jätä siinä yksin, vaan pohditaan yhdessä, miten voisi tehdä paremmin.”

”Puhun suoraan, jos joku on tekemässä jotain typerää.”

Nilivaarasta kannattaa olla kiinnostunut myös toisesta syystä.

Topias Nilivaara on Sanoma Media Finlandin Process Owner. Hän vastaa hankintatyökaluista ja hankintaprosesseista, niiden paikkansa pitävyyksistä ja politiikoista. Nilivaaralla on siis näppinsä pelissä kutakuinkin kaikessa, mihin liittyy maksuliikennettä. Nilivaaran ansiosta Sanoma säästää rahaa ja työntekijät säästävät aikaa.

On Nilivaaralla kollegoitakin. Tiimissä työskentelee seitsemän asiantuntijaa, jotka käyvät läpi sitä, miten ostamista voisi tehdä mahdollisimman tehokkaasti. Heitä Nilivaara kehuu vuolaasti: työyhteisö on mukava, fiilis hyvä, työntekeminen rentoa, vaikka toimintakenttä on tosi laaja ja sanomalaiset keskenään tosi erilaisia.

”Firmana Sanoma on erilainen kuin moni muu. Varmasti olisi helpompaa jossain insinööritoimistossa, jossa prosessit ja ihmiset olisivat suoraviivaisia.”

Topias Nilivaaran ja koko tiimin tavoitteena on olla helposti saatavilla. Hyväksi kanavaksi on osoittanut Slack, jossa voi aina kysyä, vaikka vastaus voikin olla järkevämpää antaa yksityisesti sähköpostilla. Iso prosessi on ollut myös kirjoittaa hankintaohjeet mahdollisimman selkeiksi, jotta lisäkysymyksiä ei tarvitsisi kysyä.

”Tulin hankintaan tietämättä mitään hankinnasta, mutta nyt voin aidosti sanoa, että firma pyörii mun ansiostani.”

Sanomalle Nilivaara tuli viisi vuotta sitten. Tradenomiksi valmistunut Nilivaara ei ollut aiemmin miettinyt ostotoimintaan liittyvää työtä, mutta kun hyvä paikka tuli vastaan, päätti hän hakea.

Hallinnollisesti Nilivaara teki töitä Sanoman emoyhtiön Groupin puolella, vaikka silloinkin vastasi juuri medialiiketoimintojen ostoista. Viime marraskuussa hankintatiimi siirtyi Sanoma Media Finlandin alle. Nilivaara on nähnyt tytäryhtiöitä myöden, mihin raha menee.

”Tulin hankintaan tietämättä mitään hankinnasta, mutta nyt voin aidosti sanoa, että firma pyörii mun ansiostani.”

Tokaisussa on totta, mutta on siinä ironiaakin.

Viime syksynä Topias Nilivaaran nimi tuli sanomalaisille tutuksi myös Sanoman kovin -kisassa, jossa hän sijoittui toiseksi.

Nilivaarassa on nimittäin kolmaskin syy, miksi hänestä kannattaa olla kiinnostunut. Se on huumorintaju. Sen ansiosta Nilivaaran lomapoissaoloilmoitukset ovat ylittämättömiä. Esimerkiksi tällainen:

Hellurei (Hejsan På Borgå språk)

Se olisi kesäloman aika taas ja kuten varmaan arvaat tämän viestin saatuasi niin olen kesälomalla. Siinä ei ole mitään erikoista että ihmiset pitävät lomaa kesällä, mutta se että olen helmikuussa 2024 viettämässä kesän 2023 kesälomaa on hieman erikoista.

Tämän kahden päivän intensiivisen kesäloman aikana aion tehdä seuraavia asioita

Pilkkiä
Liukastella
Kirota loskaa
Ja heitellä lunta pois asuntoni edessä olevasta valtavasta lumikasasta jotta se joskus sulaisi

Ja nyt tiedän että huomasit sanan "pilkkiä" ja mietit että onko se jäälle meno enää näillä keleillä turvallista? No eihän se ole. Mutta koska laitan pilkkikamat päälle niin jään paksuuden ei tarvitse olla kuin 2cm (normaalin ihmisen kantaa noin 5cm paksu teräsjää) ja ongelmaa ei ole. Vaikea keksiä parempaa tekemistä kuin istua pilkkirepun päällä auringonpaisteessa ja sanoa ohi meneville pilkkijoille että "ei oikeen syö tänään".

Totta on myös se, että Nilivaara oli kulkukorttikuvassa ilman paitaa, ja että kuva todella painettiin korttiin, ja että kuva meni vahingossa myös Sanoman silloiselle toimitusjohtajalle Susan Duinhovenille sähköpostilla.

Kuntosalin lisäksi Topias Nilivaara kertoo vapaa-ajalla käyttävänsä liikaa rahaa kirjoihin ja kalastustarvikkeisiin, joita hän käyttää satoi tai paistoi.