Helsingin Sanomien toimituksen uudelleenorganisointia koskevat muutosneuvottelut ovat päättyneet. Alun perin uudelleenjärjestelyn arvioitiin johtavan enimmillään kahdenkymmenen työtehtävän vähenemiseen. Tavoiteltuihin säästöihin päästään kahdeksan työtehtävän vähenemisen, eläkejärjestelyjen, lähteneiden korvaamatta jättämisen ja matalamman organisaation myötä. Lisäksi usean kymmenen journalistin työnkuva muuttuu toimintamallin muutoksen myötä.

”Muutosneuvottelut olivat hengeltään rakentavat. Olen tyytyväinen siihen, että irtisanomisten määrä saatiin pidettyä pienempänä kuin arvioitiin”, kuvaa Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi.

Uusi toimitusorganisaatio tukee Yläjärven mukaan HS:n tavoitetta keskittyä omiin journalistisiin vahvuuksiin ja tilaajille tärkeimpään osaamiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi pääkaupunkiseudun tunteminen ja politiikan journalismi, samoin paikalla olo niin Suomessa kuin maailmalla ja syventävä kerronta.

Uudessa organisaatiossa toimituspäälliköiksi sisältöalueittain on nimitetty:

  • Jussi Pullinen, Deski ja uutistuote
  • Emma-Leena Ovaskainen, Kuva ja design
  • Riku Jokinen, Suomi ja pk-seutu
  • Lari Malmberg, Politiikka, talous, maailma
  • Jutta Sarhimaa, Kulttuuri ja lifestyle

”Suunnitelman mukaisesti Helsingin Sanomissa on jatkossa enemmän kirjoittavia toimittajia. Organisaatio perustuu lisäksi aiempaa pienempiin sisältötiimeihin, jotka pystyvät myös nopeasti reagoimaan ympäröivän maailman muutoksiin. Samalla toimituksen johtamisesta tulee suoraviivaisempaa”, Yläjärvi kuvaa.

Toimituksen johdossa Antero Mukka jatkaa päätoimittajana ja Esa Mäkinen kehitysjohtajana.

 

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

 

Sanoma Media Finland on Suomen suurin kaupallinen mediatalo. Teemme luotettavaa ja kiinnostavaa journalismia, elämyksellistä viihdettä ja vaikuttavia markkinointiratkaisuja. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.