Sanoma julkaisi maanantaina 6. maaliskuuta 2023 vuosikertomuksensa, joka sisältää myös Sanoman vastuullisuusraportin, hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin vuodelta 2022. Tässä artikkelissa kokoamme yhteen muutamia vuoden 2022 vastuullisuuden kohokohtia.

Sanoman Euroopan laajuinen opettajatutkimus: oppimateriaalit tukevat opetussuunnitelman saavuttamisessa ja tehostavat opettamista

Toteutamme vuosittain Euroopan laajuisen opettajatutkimuksen seurataksemme vaikutustamme toimintamaissamme ja lisätäksemme ymmärrystämme oppimateriaalien ja työvälineiden käytöstä. Vuoden 2023 alussa tutkimus tehtiin kahdeksassa (2022: 6) toimintamaassamme. Hollannissa, Puolassa, Espanjassa, Belgiassa, Suomessa ja Ruotsissa siihen vastasi yhteensä yli 6 400 (2022: 6 200) opettajaa.

Opettajatutkimuksessa opettajat arvioivat oppimateriaaliemme vaikutusta kolmesta näkökulmasta: oppilaiden motivointi, oppimistulokset ja tehokkuus opetustyössä. Esimerkiksi tuoreimman tutkimuksen perusteella 84 % (2021: 85 %) opettajista kokee oppimateriaaliemme auttavan oppilaita saavuttamaan opetussuunnitelman mukaiset tavoitteet.

Lue lisää

Uudet kunnianhimoiset Science Based Targets -aloitteen mukaiset päästövähennystavoitteet 

Vuonna 2022 Sanoma päivitti ilmastotavoitteensa Science Based Targets -aloitteen (SBTi) mukaisiksi ja asetti päästövähennystavoitteet maapallon lämpenemisen rajoittamiseksi Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti.

Hiilijalanjälkemme on seurausta sekä oman toimintamme (Scope 1 ja 2) että arvoketjumme (Scope 3) kasvihuonekaasujen päästöistä. Scope 1 käsittää suorat päästöt omista tai määräysvallassamme olevista lähteistä. Scope 2 käsittää epäsuorat päästöt raportoivan yhtiön kuluttaman ostoenergian tuottamisesta. Scope 3 sisältää kaikki muut yhtiön arvoketjussa syntyvät epäsuorat päästöt. Sanoman tavoitteena on pienentää oman toimintansa CO₂-päästöjä vuosittain 4,2 % sekä omassa toiminnassaan että arvoketjussa. Tällöin päästöt pienenevät kaikkiaan 38 % vuoteen 2030 mennessä lähtötasoon 2021 verrattuna aiempien päästövähennystoimien lisäksi. SBTI -päästövähennystavoitteiden lisäksi Sanoman tavoitteena on hiilineutraalius kaikissa toiminnoissa vuonna 2030.

Lue lisää

Vähensimme sekä oman toiminnan että arvoketjun päästöjä

Vuonna 2022 kasvihuonekaasujen päästöt omassa toiminnassamme laskivat etenkin kaukolämmön ja varavoiman käytön vähentymisen sekä uusiutuvaan kaukolämpöön siirtymisen ansiosta. Merkittävimmät ilmastovaikutuksemme ovat seurausta toimitusketjussa syntyvistä epäsuorista päästöistä. Vuonna 2022 arvoketjun päästömme laskivat 8,2 % useiden materiaaleihin, logistiikkaan ja palveluihin liittyvien aloitteiden tukemana.

Lue lisää

Tärkeitä askeleita työntekijöiden monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi

Strateginen tavoitteemme on yhdenvertainen kulttuuri, jossa jokainen on tervetullut ja saa kunnioitusta ja tukea sellaisena kuin on. Seuraamme 5 600:n työntekijämme kokemusta siitä, että tarjoamme tasapuolisia mahdollisuuksia, vuosittaisen henkilöstötutkimuksemme ”Tasapuoliset mahdollisuudet” -tuloksen avulla.

Vuonna 2022 tulos nousi 7,7:ään (2021: 7,3). Vuonna 2022 otimme tärkeitä askeleita työntekijöiden monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Kaikki työntekijät kutsuttiin osallistumaan monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuuskyselyymme, joka toteutettiin yhteistyössä kolmannen osapuolen kanssa. Kyselyyn osallistui yli 2 000 työntekijää. Keräämämme tiedot auttavat meitä suunnittelemaan seuraavia monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuustoimia organisaation tarpeiden pohjalta. Koska tietoisuuden lisääminen tiedostamattomista ennakkoasenteista on tärkeä osa yhdenvertaisuuden parantamista, lanseerasimme kaikille työntekijöille tarkoitetun verkkokurssin, joka käsittelee tiedostamattomia ennakkoasenteita sekä edistää yhdenvertaisuutta niin yksilön, tiimin kuin organisaation tasolla.

Lue lisää

Vahva sukupuolten tasapaino

Haluamme edistää kulttuuria, jossa sukupuolella ei ole merkitystä, vaikka seuraamme myös eri sukupuolten määrää johtotehtävissä. Vuonna 2022 44 % (2021: 45 %) tiimien esihenkilöistä ja 41 % (2021: 39 %) johtajista ja ylimmästä johdosta oli naisia. Vaikka sukupuolten tasapaino on hyvällä tasolla, tunnistamme tarpeen kehittää edustusta edelleen esimerkiksi teknologiatiimeissä ja johdon tasolla. Tavoitteenamme on, että vuoteen 2030 mennessä johtotehtävissä olisi yhtä paljon naisia ja miehiä.

Lue lisää

Sanoma noussut ESG-tuloksissa toimialan parhaimmiston joukkoon 

Sanoma on yksi media- ja oppimisalan johtavista yrityksistä ESG-riskien ja -mahdollisuuksien hallinnassa. Vastuullisuustyömme tuloksena Sanoman ESG-arvosanat ovat parantuneet tärkeimmissä ESG-arvioinneissa. Joulukuussa 2022 Sanoma nousi myös Nasdaq OMX Sustainability Finland -vastuullisuusindeksiin.

Lue lisää

Tuemme Ukrainaa kriisissä

Tuemme Ukrainaa ja tuomitsemme Venäjän hyökkäyksen ja provosoimattoman sodan. Kuluneen vuoden aikana Sanoma Learning ja Media Finland ovat tukeneet Ukrainan avustustyötä useilla aloitteilla. Lisäksi Sanoma on käynnistänyt useita paikallisia hankkeita ja etsii jatkossakin tapoja tarjota tukea.

Lue lisää

Vastuullisuusraportti 2022 tiivistää Sanoman vastuullisuusstrategian tulokset

Sanoman vastuullisuusraportti 2022 julkaistiin 6. maaliskuuta 2023 osana Sanoman vuosikertomusta. Se on laadittu Global Reporting Initiative (GRI) -standardin, Sustainability Accounting Standards Boardin (SASB) -standardien ja Task Force on Climate-related Financial Disclosure (TCFD) -viitekehyksen mukaisesti. Lisäksi hallituksen toimintakertomus sisältää raportoinnin muiden kuin taloudellisten tietojen raportointidirektiivin ja kestävää liiketoimintaa koskevan EU-taksonomian mukaisesti. Sanoman vastuullisuusraportti on kolmannen osapuolen varmentama.

Tutustu vuosikertomukseen ja vastuullisuusraporttiin 2022 täällä