Helsingin Sanomien päätoimittaja Anu Ubaud vaihtaa alaa ja siirtyy kesän jälkeen perustamaan uutta luovaa toimistoa. Muutoksen myötä Helsingin Sanomien toimituksen johdon rakennetta pohditaan uudelleen.

Anu Ubaud, 39, jättää paikkansa Helsingin Sanomien päätoimittajana kesän jälkeen ja siirtyy osakkaaksi perustamaan uutta vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskittyvää brändi- ja viestintätoimistoa. Journalismin hän jättää hetkellä, jossa Hesarin digitaaliset kuluttajamittarit näyttävät ylöspäin.

”Minulla on takana 12 hyvää vuotta Sanomalla. Hesarin johdossa olen saanut olla mukana näinä vuosina, jolloin lehti on kasvanut jatkuvasti digitaalisesti ja tilaajamäärissä. Kasvun ytimessä on tietenkin kunnianhimoinen journalismi ja koko porukan tahto tehdä tämä käänne yhdessä. Journalismi ja Hesari eivät ole vain työtä, vaan ennemmin elämäntapa. Siksi Sanomataloon jää itselleni hyvin merkityksellinen ja rakas porukka”, Anu Ubaud sanoo.

”Olen kuitenkin jo pitkään unelmoinut jonkin kokonaan uuden käynnistämisestä, aivan alusta alkaen, ja nyt kun siihen avautui näkymä, en voinut jättää tätä hyppyä tekemättä. Vastuullisuuden teemat kiinnostavat minua laaja-alaisesti ja uskon, että yrityksillä on merkittävä mahdollisuus muuttaa maailmaa. Viestintä on osaltaan muutostyön ytimessä.”

Anu Ubaud aloittaa hiljattain perustetussa United Imaginations -toimistossa elokuussa ja jatkaa Helsingin Sanomilla siihen saakka.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoo pohdinnan muutoksen vaikutuksista toimituksen johdon rakenteeseen olevan vielä kesken.

”Olemme kovin pahoillamme, että Anu lähtee”, sanoo HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.

”Hän on yksi kovimpia digitaalisen journalismin ammattilaisia Suomessa. Kun Hesari on viime vuosina kasvattanut tilaajamääriään, Anun ja hänen johtamiensa toimitusten rooli siinä on ollut hyvin merkittävä”, Niemi sanoo.

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.