Helsingin Sanomien päätoimittaja Anu Ubaud, 39, on  valittu Vuoden 2021 nuoreksi johtajaksi. Ubaud oli yksi neljästä finalistista, joiden joukosta tittelin saaja valittiin keskiviikkona 24.11.

”Tuntuu kertakaikkisen upealta saada tällainen tunnustus. Kisassa oli todella hienoja ihmisiä mukana, ja on ollut inspiroivaa tutustua heihin ja heidän uratarinoihinsa sekä päästä jakamaan eri alojen johtajien kanssa esimerkiksi sitä, millaisia asioita ja oppeja kukin on poiminut mukaansa ja tekemiseensä näistä työelämää myllänneistä koronavuosista”, Ubaud kommentoi voittoaan.

Finaaliin päästessään Anu Ubaud kertoi tunnelmistaan näin:

”Olen tosi otettu ja iloinen, että jotkut ihmiset ovat ilmiantaneet minut ehdolle tällaiseen kisaan. Tuomaristolle olemme jakaneet matkan varrella ajatuksiamme muun muassa siitä, millaiseen johtamiseen uskomme omassa työssämme, mitkä ovat olleet omalla uralla vaikeimpia paikkoja ja mitä konkreettisia oppeja otimme mukaan korona-ajasta. Finaaliin pääsyn hetkellä haluan itse kiittää niitä ihmisiä, joiden kanssa saan tätä työtä tehdä yli yksikkörajojen. Hesarin viime vuosien kasvutarina on ollut vaikea ja huikea yhteinen matka ja onnistuminen”, Ubaud sanoo.

Helsingin Sanomien lisäksi Anu Ubaud on työskennellyt myös muun muassa Me Naisissa, Meidän perheessä, Cosmopolitanissa ja viestitntätoimistossa. Syksystä 2019 alkaen hän on vastannut päätoimittajana Helsingin Sanomien hyvinvointi-, design-, kuva-, tiede-, feature- ja kulttuuritoimituksista. Ubaud on ollut äitiys- ja vanhempainvapaalla heinäkuusta alkaen ja palaa töihin kevättalvella.

Vuoden Nuori Johtaja on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n vuodesta 2007 järjestämä kilpailu, jossa etsitään vastuullisesti ja esimerkillisesti toimivia alle 40-vuotiaita johtajia laajalti eri toimialoilta. Ubaudin lisäksi ehdolla olivat tänä vuonna Suomen Imurikeskuksen toimitusjohtaja Aleksi Harju, Ålandsbankenissa pankinjohtajana toimiva Joel Sunabacka ja Sunnyone Promotions Oy:n toimitusjohtaja Sanni Kaikkonen.

Katso myös:
HS 5.9.2019: HS:n toinen päätoimittaja Anu Ubaud: Toimittajan tehtävä on lisätä ymmärrystä