Ilta-Sanomien Henrik Kärkkäinen paljasti viime vuoden lokakuussa Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron. ”Minulle on annettu tilaa onnistua ja epäonnistua. Kun on tullut tiukka paikka, pomot ovat kysyneet, tarvitsenko lisäkäsiä. Niitä on aina löytynyt”, Kärkkäinen kertoo.


Palkinnot jaettiin tänä vuonna etäyhteyksillä. Kuva: Kimmo Räisänen / YLE

Ilta-Sanomien Henrik Kärkkäinen voitti keskiviikkona 10. maaliskuuta Suuren journalistipalkinnon Vastaamon tietomurtoon liittyvästä uutisoinnistaan. 

Kärkkäinen paljasti viime vuoden lokakuussa Psykoterapiakeskus Vastaamon joutuneen tietomurron kohteeksi. Suuren journalistipalkinnon raati linjasi, että Kärkkäinen oli johtavassa roolissa tapauksen raportoinnissa ja uusien tietojen kaivamisessa. 

Tietoturvaan perehtyneenä toimittajana Kärkkäinen avasi useilla kommenttikirjoituksillaan lukijoille tapausta ymmärrettävällä tavalla, jonka ansiosta ihmiset saivat tietää esimerkiksi tapauksen laajuudesta, kiristäjän vaatimuksista ja murron tekotavasta. Kärkkäinen muistuttaa, että vaikka elämää ei voi viettää peläten vastaavia tilanteita, niin kaikki meitä koskeva tieto voi olla julkista joku päivä. 

”Minulla on sikäli onnellinen tilanne, että nörtti on saanut nysvätä nurkassaan ja sieltä se on jossain vaiheessa aina tullut valmiin jutun kanssa. Toisinaan se on ihmisiä kiinnostanut, välillä taas ei. Olen iloinen siitä, että minulle on annettu tilaa onnistua ja epäonnistua. Kun on tullut tiukka paikka, pomot ovat kysyneet, tarvitsenko lisäkäsiä. Niitä on aina löytynyt”, Kärkkäinen kertoo. 

Hän kiittääkin pomoja siitä, että he näkevät myös ihmisten oman osaamisen arvon, ja kannustaa ihmisiä hankkimaan erityisosaamista – jos se tuntuu hyvältä. 

”Tyytyväisyys on se juttu, ei niinkään erityinen osaaminen. Vaikka suurin osa arjesta on puurtamista, on tärkeää saada mukaan ne tietyt omat jutut”, Kärkkäinen sanoo. 

Myös kaikkeen pystyvät supermies- ja naistoimittajakollegat saavat Henrikiltä kiitosta. 

”Työkavereiden kiittäminen on klisee. Mutta tosista asioista tulee kliseitä, joten lämmin kiitos arvostuksestanne. Tiimityö on muutakin kuin yhteisen jutun tekemistä. Se on uskon valamista kaveriin, jolta voimat ovat vähissä. Se on tarjous jutun oikoluvusta, kun kukaan muu ei ehdi. Se on pyytämättä ja yllättäen tullut tehty hieno verkkotaitto. Se on oikea-aikainen kohtaaminen kahviautomaatilla. Se on myötähäpeää aiheuttava puujalkavitsi oikeassa paikassa”, Kärkkäinen kertoo. 

”Omien lisäksi hattu nousee kilpakumppanille, Hesarin Heikki Aittokoskelle, jolta tuli onnittelumaili heti gaalan jälkeen. Siitä tuli tosi hyvä mieli.”

Suuri journalistipalkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2001 lähtien, ja se on Suomessa merkittävin journalismille annettava tunnustus. Kategorioita on neljä: Vuoden Juttu, Vuoden Journalistinen teko, Vuoden Journalistinen Pomo ja Vuoden Journalisti. Kilpailun tarkoituksena on tukea ja edistää hyvää journalismia sekä vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asemaa yhteiskunnassa. Kilpailun järjestämisestä vastaa vuorovuosin MTV, Sanoma ja Yleisradio. Ensi vuonna on Sanoman vuoro.

Lue lisää:

IS:n juttu: IS:n toimittaja Henrik Kärkkäinen voitti Suuren journalistipalkinnon – seurasi Vastaamon tietomurtoa alusta asti: ”Kiristäjä saattaa paljastua pidemmälläkin viiveellä”

​HS:n juttu: Hufvudstadsbladetin Anna-Lena Laurén palkittiin Vuoden journalistina​

Kaikki palkitut ja ehdokkaat: Suuri Journalistipalkinto