Tiedote 27.2.2018Sanoma Media Finland tutki, miten digimainonta vaikuttaa brändin tunnettuuteen, preferenssiin ja ostoaikeeseen. Sanoman 100 tutkimusta on yksi Pohjoismaiden laajimpia selvityksiä digimainonnan vaikuttavuudesta. Vuoden 2017 aikana Sanoman verkostossa tutkittiin 100 mainoskampanjaa yhteistyössä ruotsalaisen tutkimustoimisto Inizion kanssa. Yksi tutkimuksen päälöydöksistä oli, että digimainonta vaikuttaa keskeisiin brändimittareihin positiivisesti.Digimainonta oli euroissa mitattuna vuoden 2017 suurin mediaryhmä yli 30 prosentin osuudellaan.  Se kasvoi 12 prosenttia edellisvuodesta, vaikka mainonnan kokonaiskasvu jäi muuten nollatasolle.Sanoman 100 tutkimusta tarjoaa uutta, tutkittua tietoa digitaalisen mainonnan vaikuttavuudesta ja siitä, mitkä mainosratkaisut toimivat mainostajan eri tarpeisiin. 100 tutkimusta on mittakaavaltaan yksi Pohjoismaiden laajimmista mainonnan vaikuttavuustutkimuksista. Siinä mitattiin kuinka paljon digimainonta vaikuttaa kuluttajan ja brändin suhteeseen, eli tunnettuuteen, preferenssiin ja ostoaikeeseen. Tutkimuksessa oli mukana 100 sekä tunnettujen että vähemmän tunnettujen brändien mainoskampanjaa. Tutkimukseen osallistui yli 50 000 suomalaista."Ymmärrämme nyt paremmin, miten digitaalinen mainonta toimii", sanoo Inizion johtava neuvonantaja Johanna Silfwerbrand Bendroth. "Mainonnalle altistuminen johti kaikissa brändimittareissa brändin vahvaan arvonnousuun. Suomesta saadut tulokset ylittävät vertailuarvot naapurimaissa."Tutkimuksen kolme päälöydöstä:
  1. Digitaalinen mainonta vaikuttaa positiivisesti brändin tunnettuuteen, preferenssiin ja ostoaikeeseen.
  2. Brandlift on keskimäärin 36 % korkeampi kohdennetuissa kampanjoissa.
  3. Brändikampanjoilla luodaan myös ostoaietta.
”Mediakentän muuttuessa tarvitsemme tietoa ja näkemyksiä. Tutkimuksen avulla haluamme avata keskustelun digimainonnan brändivaikutuksista, mikä auttaa meitä maksimoimaan mainos-asiakkaillemme tarjoamamme arvon. 100 tutkimusta ohjaa meitä suosittelemaan parhaita ratkaisuja ja kehittämään myös uusia mainostuotteita", toteaa Sanoma Media Finlandin verkkopalvelujohtaja Timo Rinne. Sanoma aikoo jatkaa tutkimushanketta myös tänä vuonna.https://media.sanoma.fi/ajankohtaista/digitaalisen-mainonnan-brandivaikutukset-nappaa-uudet-tutkimustulokset-tarjottimellesi Lisätietoja:Hanna Johde, viestintäjohtaja, Sanoma Media Finland, 040 673 8977, hanna.johde@sanoma.com Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.