”Koko Suomi pysähtyisi päivässä ilman ostohaluisia aikuisia. Eläkkeelle on jäämässä ikäluokka, joka on vauraampi, terveempi ja pitkäikäisempi kuin yksikään aiempi sukupolvi. Suurten ikäluokkien aikuiset todella haluavat nauttia elämästään, ja on uskomatonta, etteivät palveluntarjoajat ja mainostajat ole vielä heränneet tähän”, sanoo juuri uudistuneen ET-lehden päätoimittaja Riitta Korhonen.

Suomen ostovoimaisimmilla aikuisilla, yli 50-vuotiailla, on paitsi rahaa, myös halu ja aikaa kuluttaa. Yli viisikymppisiä ei kuitenkaan pidetä kaupallisesti kiinnostavana kohderyhmänä eikä heille suunnata palveluita. Ikäluokalla on eniten varallisuutta: velaton omistusasunto on Tilastokeskuksen mukaan 70 prosentilla ja yli puolesta miljoonasta kesämökistä leijonanosan omistavat yli viisikymppiset. Pörssiosakkeita omistaa joka kolmas.

Eläkeikää lähestyvät ja eläkkeellä jo olevat hoitavat paljon lapsenlapsia, ja yli 50-vuotiaat ovat käyttäneet heihin kulutustutkimusten mukaan viime vuosina miljardeja euroja. Isovanhemmat tekevät lapsenlapsillensa pankkitalletuksia, siirtävät heille omaisuuttaan ja maksavat suvun matkoja. Moni perhe olisi pulassa ilman isovanhempien taloudellista apua.

”Yli viisikymppiset osaavat kuitenkin ajatella myös itseään. ET-lehden lukijat ja heidän ikätoverinsa ovat kirjallisuuden suurkuluttajia, ahkeria teatterissakävijöitä ja muiden kulttuuritapahtumien vakiyleisöä”, Korhonen sanoo.

Ulkomaanmatkoihin yli viisikymppiset kuluttavat enemmän kuin nuoremmat. He kansoittavat Ruotsin- ja Tallinnan-risteilyt ja tekevät kolmen sukupolven unelmamatkoja, toteuttavat elämänsä unelmia kerran elämässä -matkoilla ja nauttivat kylpylälomista kotimaassa.

Eläkkeellä olevat arvostavat laatua ja käyttävät rahaa hyvinvointiin huomattavasti enemmän kuin työssäkäyvät. Lääkkeisiin, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tuotteita he ostavat kulutustutkimusten mukaan yli miljardilla eurolla vuodessa.

Uudistunut ET tarjoaa enemmän tarinoita, kannustaa uusiin alkuihin sekä tavoittaa entistä nuoremman ja laajemman ostovoimaisen kohderyhmän, yli puoli miljoonaa suomalaista. Myös yli 100 000 miestä! ET tarkastelee maailmaa avarakatseisesti ja rohkaisee kokeilemaan uusia asioita. Uudistuneen lehden ilmestymisen myötä pyörivässä mainoskampanjassakin kehotetaan rohkeuteen: Kannattaa kokeilla!