Tiedotusvälineille 17.5.2017 

Filosofian tohtori Tapio Kivistö, 49, on nimitetty Rakennuslehden päätoimittajaksi 1.elokuuta 2017 alkaen.

Kivistö siirtyy tehtävään Ilta-Sanomien uutistoimituksen varaesimiehen tehtävästä, jossa hänen vastuualueena ovat Taloussanomat ja politiikka. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Taloussanomien ja uutistoimisto Startelin uutispäällikkönä, Auto Bildin ja MB:n päätoimittajana sekä toimitusten esimiehenä Sanoman aikakauslehtiryhmässä.

Kivistö on toiminut lisäksi Rakennuslehteä julkaisevan Sanoma Tekniikkajulkaisujen hallituksen sihteerinä vuosina 2014−2015.

Nykyinen päätoimittaja Veijo Käyhty siirtyy 1.9. alkaen Sanoma Tekniikkajulkaisujen toimitusjohtajaksi.

”Tapio on kokenut media-alan ammattilainen, jolla on vahvat näytöt mediatuotteiden kehittämisestä markkinoiden murroksessa. Olen erittäin tyytyväinen, että saamme hänet luotsaamaan Rakennuslehden 2020-luvulle”, Sanoma Tekniikkajulkaisujen hallituksen puheenjohtaja Vesa Kemi sanoo.   

"On hienoa päästä mukaan tekemään Rakennuslehteä juuri nyt. Rakentaminen on ollut Suomessa kovassa kasvussa, ja Rakennuslehdellä on tärkeä rooli kertoa rakentamisen kehityksestä niin alan sisällä kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Journalistina on kiehtovaa päästä luotsaamaan lehteä, joka kehittyy kohti yhä vahvempaa digitaalisuutta. Kehitämme jatkossakin paitsi printtilehteä myös uusia digitaalisia palveluja, joilla vastaamme lukijoiden muuttuviin tarpeisiin ja tarjoamme ilmoittajille kiinnostavan ympäristön", Tapio Kivistö kommentoi.

Lisätiedot:

Hanna Johde, viestintäjohtaja, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977, hanna.johde@sanoma.com

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.