Sanoma Lifestylestä päivää! Meillä tehdään paljon uutta ja kaupallisesti kiinnostavaa, lue lyhyt oppimäärä aikakausmedian hyvästä meiningistä.1) Printillä pyyhkii hyvinSanoman aikakauslehdillä menee paremmin kuin aikoihin. Lifestylen liiketoiminta on ollut oikein kannattavaa jo pidempään, ja kuluttajamyynnissä on viime kuukausina tehty kovia suorituksia. Tänä vuonna suurimmalla osalla Lifestylen lehtiä uusia tilauksia on myyty viime vuotta enemmän. Eniten kasvua on ollut Tieteellä, ET:llä, Glorian Ruualla ja Viinillä sekä Suurella Käsityöllä. Tieteen uusien tilauksien määrä on kasvanut viime vuodesta peräti yli 60 prosenttia.Useimmat lehdistämme ovat oman aihealueensa ykkösiä, isoimpia, luetuimpia ja tykätyimpiä brändejä. Neljä brändiä ovat niin tykättyjä, että lisäämme vuoden alusta niiden numeroita. ET Terveys kasvaa kuudesta numerosta kymmeneen ja ET ilmestyy jatkossa 24 kertaa entisen 22:n sijaan. Glorian Ruoka ja Viini kasvaa kahdeksasta numerosta kymmeneen ja Tiede 12:sta 14:n numeroon.2) Digi kasvaaLifestyle-aihepiirin sivustojen joukossa Vauva.fi ja Menaiset.fi ovat huippuja. Vauva.fi on noussut pysyvästi Suomen kymmenen suosituimman sivuston joukkoon. Me Naiset on vahvalla kasvu-uralla, sivuston käyntiennätys on rikottu kesän jälkeen useita kertoja. Lisäksi Soppa365 on lähes tuplannut käynnit vuodessa, ja Digilehdet.fi-palvelun käyttäjien määrä on hyvässä kasvussa.3) Rakas villasukka porskuttaaSuomessa on huutava pula kivoista villasukkaohjeista. Niin voisi päätellä Rakas villasukka -bookazinen huimasta menekistä. Kodin Kuvalehden ja Suuren Käsityön yhteistyönä tehtyä teemalehteä on haalittu painon viimeisistäkin nurkista, jotta innokkaille neulojille riittäisi myytävää.Tänä vuonna teimme kaikkiaan kahdeksan bookazinea, jotka ovat hyvä irtonumeromyynnin lisä. Villasukan lisäksi parhaiten ovat menestyneet Glorian Ruuan ja Viinin kasvisruoka-bookazine Vege sekä Kodin Kuvalehden Gluteenittomat Herkut. Ensi vuodelle bookazineja on suunnitteilla kymmenen.4) Tähdillä uusia tilaajiaHS:llä on timattiartikkelit, Lifestylellä tähtiartikkelit. Tavoite on kummallakin sama: haalia kiinnostavan sisällön avulla uusia, tarkempia myyntiliidejä kuluttajamyynnille. Tähtiartikkelien lukijat törmäävät maksumuuriin, jonka voi ohittaa tilaamalla kuukauden näytejakson Digilehdet-palvelua. Tähtiartikkelit ovat käytössä tällä hetkellä Me Naisilla ja Tieteellä, seuraavina mukaan tulevat Vauva ja Meidän Perhe sekä Kodin Kuvalehti. Parin kuukauden aikana näytetilaajia on kertynyt mukavasti – ja olemme saaneet uusia liidejä, joiden kiinnostuksenkohteista tiedämme jo valmiiksi enemmän kuin ennen.5) Kaupallista sisällöntuotantoaTaloudellisesti merkittävintä uutta liiketoimintaa tuo sisältöyhteistyö SOK:n kanssa. Lifestylen S-tiimi tekee Yhteishyvän printtiä ja erilaisia digi- ja somesisältöjä S-ryhmän eri kanaviin yhteistyössä mediamyynnin Creatives-yksikön kanssa. Sisältöyhteistyö S-ryhmän kanssa sisältää myös erilaisia konseptointiprojekteja, joiden vetovastuu on mediamyynnissä. Ensi vuonna S-tiimi tekee aiempaa enemmän liikkuvan kuvan sisältöjä.6) Pyyhkeitä & live-tapahtumiaMuistatko vielä Eki Liikasen vetämät Seuramatkat? Lukijamatkat ja muut oikean elämän kohtaamiset ovat maailmalla taas suosittu tapa rakentaa aikakauslehtibrändien ympärille uutta liiketoimintaa. Matkat, lukija-illat ja tapahtumat ovat luontainen jatke medialle, joka on aina rakentanut yhteisöitä ympärilleen.Sanoma Lifestylen suurin tapahtuma on legendaarinen Gloria Fashion Show, joka on järjestetty jo 12 kertaa. Livenä lukijoitaan on kohdannut myös muun muassa Kodin Kuvalehti, jonka lukijakirjeiden pohjalta käsikirjoitettiin suositut näytelmät Kaikki äitini, kaikki tyttäreni ja Kaikki mieheni. Pienempiä lukijatapahtumia järjestämme säännöllisesti, ja ne myydään lähes aina loppuun.Tänä vuonna olemme testanneet myös lisenssituotteiden myyntiä yhteistyökumppaniemme kanssa. Kodin Kuvalehti teki Karton kanssa oma nimikkomalliston, johon kuuluu muun muassa kortteja ja tiskirättejä. Glorian Koti taas suunnitteli Jokipiin Pellavalle pyyhemalliston. Johanna Lahti on työskennellyt Sanomalla 20 vuotta aikakausbrändien ja uutismedian parissa. Hän vetää aikakausbrändejä tuottavaa Sanoma Lifestyleä.Julkaistu 21.12.2017