Nelonen Media saavutti viime vuonna ennätyslukemat katseluosuuksissa. Samalla televisioyhtiö nousi rytinällä suurimman kotimaisen kilpailijansa MTV:n rinnalle. Nelonen Median kanavilla on keväällä enemmän kotimaisia tähtiä ja isoja viihdeilmiöitä kuin koskaan, ja vahvan nousun uskotaan jatkuvan myös tänä vuonna.

Vuosi 2016 oli Nelonen Medialle menestys: yhtiö nousi haastajan paikalta suurimman kilpailijansa MTV:n rinnalle. Vuoden aikana osoitettiin, että onnistuneella ohjelmistolla ja kovalla taustatyöllä MTV:n asema suurimpana kotimaisena kaupallisena televisioyhtiönä ei enää ole itsestään selvä.

”Viime vuosi oli katseluosuuksien muutoksen osalta historiallinen suomalaisessa televisiossa. Nelonen Media haastoi MTV:n tosissaan, ja olimme kohderyhmämme ykkönen useana kuukautena. Menestyksen takana on erittäin hyvä osumatarkkuus hittiohjelmissa ja systemaattinen yhteistyö yleisöä kiinnostavien tähtien kanssa. Tänä vuonna haemme edelleen kasvua ja pyrimme viihdyttämään katsojiamme vähintään yhtä hyvin”, Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso sanoo.

Nelonen Media oli vuonna 2016 ainoa kaupallinen televisioyhtiö, joka pystyi kasvattamaan viikkotavoittavuutta koko väestössä. Lisäksi Nelonen Media nousi viitenä kuukautena kaupallisten kanavien markkinajohtajaksi 10–44-vuotiaiden kohderyhmässä. Maaliskuussa Nelonen Media oli samassa kohderyhmässä katseluosuuksilla mitattuna Suomen suurin tv-yhtiö ohi MTV:n ja Yleisradion.

Television katseluun käytetty aika koko väestössä kasvoi Suomessa vuoteen 2015 verrattuna. Nelonen Median erinomaiset katsojaluvut heijastuivat suoraan mainosajan myyntiin. Vuonna 2016 Nelonen Median kaupallinen katseluosuus 10–44-vuotiaiden joukossa oli 36,9 prosenttia, ja kasvua edelliseen vuoteen oli 5,4 prosenttiyksikköä. (Lähde: Finnpanel, TVM-tutkimus)

Kevään 2017 ohjelmisto on täynnä isoja viihdeilmiöitä, ja Nelonen Median kanavilla on enemmän kotimaisia tähtiä kuin koskaan. Kevään ohjelmiston aloitus oli komea: The Voice of Finlandin kuudennen kauden avausjakso tavoitti lähes 1,2 miljoonaa suomalaista. Muita kevään nelipäiväisen viikonlopun huippuja ovat helmikuussa alkava koko perheen visailuohjelma Kaikki vastaan 1, myöhemmin keväällä esitettävä Vain elämää, paraikaa kuvattava Teemu Selänteen isännöimä Supertähdet ja Jaajo Linnonmaan luotsaama Haluatko miljonääriksi?

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Nelonen Medialla on yhdeksän televisiokanavaa: Nelonen, Jim, Liv ja Hero sekä Nelonen Pro 1, Nelonen Pro 2, Nelonen Prime, Nelonen Nappula ja Nelonen Maailma. Lisäksi Ruutu-videopalvelu tarjoaa sekä viihde että urheilusisältöjä. Radiokanavia on kuusi: Radio Aalto, Radio Rock, Radio Suomipop, Loop, Helmiradio, Metro Helsinki sekä audiosisältöpalvelu Supla ja nettiradio Groove FM.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.