Helsingin Sanomat on mukana innovaatiokilpailu Ultrahackissa Tekoäly mediassa -haasteella. Haasteessa kutsutaan kehittäjiä toteuttamaan sovelluksia digitaalisen journalismin käyttöön.

Kilpailuun valitut tiimit pohtivat muun muassa miten tulevaisuudessa hyödynnetään tekoälyä sisällön suosittelussa. Tavoitteena on tarjota lukijoille tietoa myös heidän oman kuplansa ulkopuolelta.

"Median pitää tarjota monipuolista ja oikeaa tietoa niin, että kaikki kokevat sen itselleen merkityksellisenä. On kaikkien tiedotusvälineiden kannalta oleellista, että ihmiset löytävät oman elämänsä kannalta tärkeät sisällöt − vaikka ne olisivat oman maailmankuvan vastaisia", toteaa Tekoäly mediassa -haasteen tuomaristoon kuuluva HS:n toimituspäällikkö Esa Mäkinen.

Mediayritysten menestymisen kannalta tekoälyn ja koneoppimisen hyödyntäminen on ratkaisevaa.

Tekoäly on jo vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan journalistiseen työhön. Artikkeli voidaan tehdä interaktiiviseksi ja lukijan tekemien valintojen mukaan muokkautuvaksi. Uutisia on tuotettu ohjelmallisesti jo useissa mediayhtiöissä. Helsingin Sanomissa on tehty ohjelmallisesti liigan ottelutuloksia, vaaliuutisia sekä kaupunkiuutisia muun muassa joukkoliikenteen häiriöistä. Tietokoneohjelma tekee mekaaniset ja helposti toistettavat työt ja toimittaja voi keskittyä kirjoittamaan juttuja ja analyysejä, joihin ohjelma ei pysty.

Ultrahack huipentuu 17−19.11. Helsingissä järjestettävään finaaliin, jossa voittajat julkistetaan. HS:n haasteen pääpalkinto on 10 000 euroa. 

Lisätiedot:

Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Helsingin Sanomat tarjoaa maailmanluokan journalismia kaikissa kanavissaan. HS tavoittaa eri kanaviensa lähes 2 miljoonaa suomalaista joka viikko.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.