Tiedotusvälineille 29.1.2016

Työhakijat olivat aktiivisesti liikkeellä koko viime vuoden ajan, sillä Suomen johtavan työelämäpalvelun Oikotie Työpaikkojen kävijämäärä kasvoi yli 20 % vuoden aikana. Myös sivuston liikevaihto kasvoi 14 %, mikä osoittaa sen, että yritykset rekrytoivat vaikeasta taloustilanteesta huolimatta jatkuvasti.

”Oikotien markkinaosuus digitaalisessa rekrytointimarkkinassa nousi koko viime vuoden jälkimmäisen puoliskon ajan ja oli marraskuussa 51,7 %. Olemme siis yrityksille ylivoimaisesti paras väline oikeiden osaajien tavoittamiseksi”, kommentoi Oikotie Työpaikkojen liiketoiminnasta vastaava johtaja Mika Ruokonen.  

Oikotie Työpaikat tarjoaa työnantajalle työkaluja rekrytointiprosessin kaikkiin vaiheisiin: työnantajamielikuvan rakentamiseen, työpaikkailmoitteluun, hakemusten käsittelyyn sekä hakijoiden karsintaan ja valintaan.

”Digitaalisuus on mullistanut työnhaun prosesseja. Autamme asiakkaitamme siirtymään rekrytoinnissa kohti onnistunutta digitalisaatiota. Laajan ratkaisutarjoomamme myötä voimme tuottaa asiakkaille laadukkaita ja tehokkaita tuloksia esimerkiksi rekrytointien nopeutumisen ja laadun parantumisen kautta”, Ruokonen jatkaa.

Oikotie Työpaikkojen kävijät löysivät työpaikkailmoitusten lisäksi sivuston muun sisällön: Uratestiä on käyty tekemässä lähes 370 000 kertaa ja Kielitestiä lähes 90 000 kertaa. Työelämää käsittelevät artikkelit ovat keränneet enimmillään lähes 59 000 lukijaa. Työmyyrä-sarjakuva on jatkuvasti sivuston suosituimpien sisältöjen joukossa.

”Olemme kasvattaneet Oikotie Työpaikoista kokonaisvaltaisen työelämäpalvelun, josta työnhakija ja työelämästä kiinnostunut löytää avointen työpaikkojen lisäksi myös tietoa, inspiraatiota ja työnhakua helpottavia työkaluja. Kiinnostavat työelämän muutosta käsittelevät artikkelit, testit ja helppokäyttöinen sivusto houkuttelevat jatkuvasti lisää kävijöitä. Haluamme varmistaa, että työnhakija saa kauttamme helposti ja nopeasti kaiken tarvitsemansa tuen”, Ruokonen toteaa.

Oikotie Työpaikkojen kävijöistä 52 prosenttia on 25−44-vuotiaita. Tällä hetkellä kävijät ovat aktivoituneet erityisesti kesätyötyöpaikkojen haussa.

Lisätiedot:

viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Oikotie.fi on asuntojen ja työpaikkojen markkinapaikka verkossa. Oikotie.fi on osa Sanoma Digital Finlandia, joka kokoaa yhteen Suomen suosituimpia internet-palveluita.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.