Tiedotusvälineille 7.6.2016

Amerikkalaisen CNN-kanavan videosisällöt ja livetuotannot ovat nyt saatavilla HSTV:ssä ja ISTV:ssä.

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat solmineet kanavan kanssa kumppanuussopimuksen, ja tarjoavat CNN:n sisältöä molemmilla verkkosivustoilla päivittäin.    

”CNN:n sisältö on mielenkiintoista ja maailmanlaajuisesti kattavaa. On hienoa saada CNN kumppaniksemme erityisesti nyt, kun edessä on todella kiinnostavat Yhdysvaltain presidentinvaalit”, Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja toteaa.  

”CNN:n sisältöjen avulla pystymme tarjoamaan lukijoillemme ja katsojillemme erinomaisen ja kattavan näkymän USA:n presidentinvaaleihin. Käytettävissämme on videokoosteita ja analyysejä ehdokkaiden väittelyistä sekä myös livesisältöä”, vastaava päätoimittaja Kaius Niemi Helsingin Sanomista kertoo.

Yhdysvaltain presidentinvaalien lisäksi tarjolla on runsaasti myös muuta sisältöä CNN laajasta tarjonnasta. Myös äkillisistä uutistapahtumista saadaan CNN:n kautta liveseurantaa entistä kattavammin.

CNN:llä on yli 1 100 kumppanimediaa ympäri maailmaa. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat verkoston ensimmäisiä kumppaneita Suomessa.  

”CNN toivottaa Sanoman tervetulleeksi kansainväliseen kumppaniverkostoonsa”, sanoo CNN Internationalin sisältömyynnistä ja kumppanuuksista vastaava johtaja Greg Beitchman

”Yhteistyö tarjoaa Helsingin Sanomille ja Ilta-Sanomille mahdollisuuden monipuolistaa uutisointiaan maailman tapahtumista ja CNN:lle tilaisuuden kasvattaa brändinsä ja sisältöjensä tavoittavuutta Suomessa. Näkemyksemme mukaan tämänkaltaiset kumppanuudet kasvattavat CNN:n brändin voimaa ja tukevat lineaarista tarjontaamme." 

Lisätietoja:

Hanna Johde, viestintäjohtaja, Sanoma Media Finland, +358 (0) 40 673 8977, hanna.johde@sanoma.com

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset.

Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.