Nyt täyttää 20 vuotta – ja juhlii ensimmäisellä omalla sovelluksellaan, joka julkaistaan tänään iOS- ja Android-laitteille. Nyt kokeilee ensimmäisten joukossa koko maailmassa chattipohjaista käyttöliittymää uutisten välittämiseen. Sovellus on kehitetty tuhansia tilaajia keränneen Nytin Whatsapp-uutiskirjeen pohjalta.

”Juttelemme ihmisille, eli teemme joukkoviestinnästä kaveriviestintää. Emme lähetä notifikaatioita asiakkaalle vaan kerromme jengille juttuja”, sanoo Nytin uutispäällikkö Jussi Pullinen. ”Konkreettisesti ihmiset saavat viestejä, joissa voi olla video, kuva, tekstiä, linkki tai kaikkia näitä. He voivat vastata niihin ja puhua suoraan medialle. Huomasimme Whatsapp-uutiskirjettä tehdessä, että tällainen viestimäinen ote on suosittu ja luo erittäin vahvan lukijasuhteen.”

20-vuotias Nyt on lähtökohdiltaan digitaalinen media. Nyt.fi on viisinkertaistanut kävijämääränsä puolessatoista vuodessa. Palvelu tavoittaa TNS Metrixin mukaan viikoittain jo noin 500 000−600 000 lukijaa. Menestyksen taustalla on Nytin halu olla edelläkävijä uusien digitaalisten kerrontatapojen käytössä sekä verkossa että uudessa sovelluksessa.

”Viesti on muotona erityisesti niin sanotun milleniaali-sukupolven suosiossa, ja maailmalla keskustelupohjaiset käyttöliittymät ovat suuren kiinnostuksen kohteena”, Pullinen sanoo.

Sovelluksessa myös mainonta on osa chattivirtaa eli yhteensopivaa muun käyttötavan kanssa. Mainostajilla on mahdollisuus tarjota sovelluksen käyttäjille erikoisetuja viesteinä. Erikoisedut voi kätevästi lunastaa vaikkapa kassalta tai verkkokaupasta. Sovellukseen kehitetään myös mainostajien kanssa omia chattikanavia, joiden kautta myös mainostaja voi käydä käyttäjien kanssa keskustelua tai esimerkiksi järjestää kilpailuja.

Sovelluksen lanseerauksen pääyhteistyökumppanina toimii Nordisk Film. Nytin sovelluksen käyttäjille arvotaan 500 lippua Nytin lukijoiden ja käyttäjien omaan Nälkäpeli Matkijanärhi 2 -elokuvan ennakkoensi-iltaan.

”Pyrimme siihen että sovelluksen kautta saatavat edut ovat aina jotain, mitä muualta ei helposti saa. Haluamme olla kokeilemassa ensimmäisinä myös uusia mainonnan muotoja, jotka eivät keskeytä käyttökokemusta vaan tulevat osaksi palvelua – ja muuttuvat itsessään palveluksi. Nytin mobiilisovelluksen kohderyhmänä ovat 15−35-vuotiaat nuoret valtakunnallisesti”, Pullinen sanoo.  

Tänään uudistuu myös Nytin painettu versio, joka keskittyy entistä selvemmin Helsingin seudun menoihin: lehti kertoo konsertit, keikat, ravintolamenot ja muut menotiedot Helsingin seudulta joka perjantai. Nyt.fi jatkaa entisellään.

iPhone-sovellusta on kokeiltu runsaan viikon ajan Whatsapp-käyttäjien testiryhmän kanssa. Sen voi ladata App Storesta täältä (pääset sisään tunnuksella sesam – siis kirjoita sähköpostiksesi sesam, ja sovellus aukenee).

Uusi versio sovelluksesta on tulossa lähipäivinä. 

Android-puhelimille (esim. Samsung) sovellus löytyy Play Storesta täältä.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Hanna Johde, 040 673 8977, hanna.johde@sanoma.com

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanaviensa kautta 2,3 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi mm. Nyt-liite, Kuukausiliite, Teema, HS.fi, HS-kirjat ja HSTV. Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.