85 prosenttia 15–34-vuotiaista suomalaisnuorista katsoo televisiota viikoittain. Luku on Eurooppalaista keskitasoa ja vaihtelee Englannin 90 prosentista Ranskan 64 prosenttiin. Kansainväliset toimijat mittaavat katselua hieman eri tavoin, mutta eri maista kootuista tilastoista käy selväksi ainakin se, että nuoret viettävät yhä paljon aikaa ison ruudun äärellä: useimmissa maissa luku on noin kaksi ja puoli tuntia päivässä.

Uusien päätelaitteiden leviäminen on tehnyt mahdolliseksi katsoa sisältöjä usein eri tavoin missä tahansa. Silti milleniaalitkin katsovat suurimman osan videosisällöistä televisiovastaanotinten kautta.

”Nuoret television kuluttajat toimivat uusien kulutustapojen edelläkävijöinä, mutta silti myös milleniaalien keskuudessa televisio on säilyttänyt asemansa suosituimpana päätelaitteena. Noin 60 prosenttia kaikesta televisio- ja videosisältöjen katsomisesta tapahtuu yhä TV-vastaanottimen kautta myös suomalaisilla 15–34-vuotiailla”, sanoo Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso.

Television asema vahvana, suuret yleisöt kerralla tavoittavana välineenä näyttää säilyvän vielä pitkään.

”Elämme silti aikakautta, jolloin television määritelmä jälleen muuttuu. Analogisesta televisiosta on ensin siirrytty digitaaliseen televisioon ja nyt ohjelmia pystyy verkon ja eri päätelaiteiden avulla katsomaan missä vaan ja milloin vain. Ja vaikka aikaa vietettäisiin perinteisen vastaanottimen äärellä, kuluttajat haluavat yhä useammin päättää ohjelman aloitusajankohdan. Siksi television uusien on-demand palveluiden rooli kasvaa samalla kun television merkitys ihmisten elämässä säilyy yhä vahvana”, Kari Laakso sanoo.

YK:n julistamaa maailman televisiopäivää on vietetty marraskuun 21. päivänä vuodesta 1996 alkaen.