Ilta-Sanomat tavoittaa eri kanavissaan 2,4 miljoonaa suomalaista ja on maan luetuin kaupallinen media. Viisi Suomen luetuinta lehteä ovat kaikki Sanoman kustantamia, tuore Kansallinen Mediatutkimus kertoo.
 
Ilta-Sanomien asema Suomen luetuimpana kaupallisena mediana on nyt vahvempi kuin koskaan. IS:n kokonaistavoittavuus on tuoreen Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT SL syksy 2014/kevät 2015) mukaan 2 420 0000 suomalaista, ja sen painetulla versiolla lukijoita on 527 000. Etumatka kilpailija Iltalehteen on kasvanut ennätyssuureksi.
 
”Ilta-Sanomat on malliesimerkki siitä, kuinka digitaalisuus avaa uusia mahdollisuuksia: perinteikkäästä printtilehdestä on kasvanut monikanavainen mediabrändi, joka palvelee historiallisen suurta joukkoa suomalaisia niin printissä, verkossa, mobiilissa kuin netti-tv:ssäkin. Ihmisiä puhuttavat ja inspiroivat sisällöt, vaikuttavat mediabrändit ja niiden tavoittavuus ovat ne vahvuudet, joiden ympärille rakennamme entistä vahvempaa suhdetta kuluttaja-asiakkaisiimme. Tämä tarjoaa myös entistä laajemmat mahdollisuudet palvella mainostaja-asiakkaitamme”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta sanoo.
 
Digitaaliset kanavat ovat moninkertaistaneet myös Helsingin Sanomien tavoittavuuden. Painetulla Helsingin Sanomilla on 712 000 lukijaa, ja brändin kokonaistavoittavuus on yli kaksi miljoonaa suomalaista viikossa. Sanoman aikakauslehdistä vahvin monikanavainen asema on puolestaan Me Naisilla, jonka lukijamäärä on 293 000 ja kokonaistavoittavuus lähes puoli miljoonaa. Kansallisessa Mediatutkimuksessa mukana olevien Sanoman 21 lehden kokonaistavoittavuus on 3,8 miljoonaa.
 
Sanoman printtilehdet ovat suomalaisten ylivoimaisia suosikkeja erityisesti uutisissa ja viihteessä sekä naisten ja lasten kohderyhmissä. Suomen kymmenen suurimman tilattavan lehden joukossa on seitsemän Sanoman julkaisua. Tämän lisäksi valtaosa Sanoman lehdistä on oman aihealueensa ykkösbrändejä.
 
”Painettu lehti on suomalaisille tärkeä ja rakas. Sen parissa viihdytään ja siitä ollaan valmiita maksamaan. Tämä tiivis ja sitoutunut lukijasuhde antaa meille ainutlaatuisen lähtökohdan uusien edelläkävijätuotteiden, -palvelujen ja -ratkaisujen kehittämiseen”, Pia Kalsta sanoo.
 
Sanoman lehdet Kansallisessa Mediatutkimuksessa
 
 
Lukijamäärä
Digilukija-määrä
Kokonais-tavoittavuus
 
     
Helsingin Sanomat Kuukausiliite
1 008 000
 
 
Suurin maksullinen lehti
Aku Ankka
733 000
7 000
736 000
Suurin tilattava aikakaus- ja lastenlehti
Helsingin Sanomat
712 000
1 684 000
1 988 000
Suurin sanomalehti
ET-lehti
562 000
 
 
Suurin yleisaikakaus- ja 50+ -lehti
Ilta-Sanomat
527 000
2 168 000
2 420 000
Suurin   iltapäivälehti
Hyvä Terveys
466 000
74 000
516 000
Suurin terveys-ja hyvinvointilehti
Kodin Kuvalehti
397 000
104 000
465 000
Suurin naisten yleislehti
Tiede
334 000
83 000
379 000
Suurin tiedelehti
HS-Teema
296 000
 
 
 
Me Naiset
293 000
217 000
458 000
Suurin naisten viikkolehti
Suuri Käsityö
258 000
 
 
Suurin käsityölehti
Glorian Koti
168 000
 
 
 
Cosmopolitan
167 000
68 000
209 000
Suurin nuorten naisten lehti
Glorian ruoka&viini
162 000
15 000
169 000
Suurin viinilehti
Gloria
156 000
8 000
163 000
Suurin muotilehti
Sport
145 000
19 000
 
 
Matkaopas
145 000
 
160 000
Suurin matkalehti
Meidän Perhe
119 000
9 000
125 000
Suurin perhelehti
Ilta-Sanomat TV-lehti
117 000
 
 
Suurin TV-lehti
Vauva
89 000
 
 
Suurin vauvalehti
Urheilusanomat
85 000
 
 
 
Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977
 
Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.