Pitkään jatkunut lama ja kasvanut nuorisotyöttömyys näkyvät nuorten naisten peloissa. Lähes puolet Suomen johtavan nuorten aikuisten naisten lehden Cosmopolitanin työelämäkyselyyn vastanneista pelkää työttömyyttä. Työllistymisen esteiksi he mainitsevat kokemuksen ja koulutuksen puutteen, nuoren iän ja sukupuolen.

Cosmopolitanin lukijat pitävät varmuutta työpaikasta työn tärkeimpänä kriteerinä. Lähes yhtä tärkeää kyselyyn vastanneille on hyvä palkka. Kolmanneksi tärkeimmäksi koettiin hyvä työilmapiiri ja mukavat työkaverit.

Cosmopolitan kysyi viime syksynä nettisivuillaan lukijoilta heidän ajatuksistaan työelämästä. Kyselyyn vastasi 660 naista, joista 88 prosenttia oli 18–34-vuotiaita.

70 prosenttia kyselyyn vastanneista haluaa työn, jossa voi auttaa ihmisiä ja puolet haluaa tehdä töissä jotakin käsillään. Yksityisyrittäjäksi vastaajista haluaa 17 prosenttia.

Cosmopolitanin lukijoiden toiveammattien joukossa on muun muassa stylisti, lääkäri, diplomaatti, arkkitehti, opettaja, johtaja, kätilö, rallikuski, tähtitieteilijä, kukkakauppias ja psykologi. Työssä tylsistymistä pelkää lähes neljä kymmenestä vastaajasta.

Työelämäkysely osoitti, että työelämään liittyy aiempaa enemmän epävarmuutta ja pelkoja. Vaikka tuloksista näkyy nuorille aikuisille ominainen luottamus tulevaisuuteen, heijastuu taloustilanne vastauksiin selvästi.

”1980-luvulla ja 1990-luvun alussa syntynyt Y-sukupolvi ajatteli aikaisemmin, että töitä on hyville aina, vaikka viettäisi talvet Australiassa. Nyt tuo malli ei enää toimi, sillä työpaikan saaminen on entistä vaikeampaa”, Cosmopolitanin vt. päätoimittaja Annaleena Jalava sanoo.

Cosmopolitanissa oli viime vuonna paljon juttuja työelämästä, ja lukijat toivoivat teemalle jatkoa. Työelämä onkin pinnalla Cosmopolitanin eri kanavissa vahvasti myös tänä vuonna.

”Lukijamme toivovat juttuja, joissa kerrotaan, mitä todella kannattaa sanoa saadakseen palkankorotuksen tai miten kirjoittaa CV, jolla pääsee työhaastatteluun. Nuoria aikuisia naisia puhuttelevat juuri nyt erityisesti arkiset ja konkreettiset työelämäaiheet.”