Millennium-teltan täyttää päivällä Sanoman henkilökunta, illalla paikalle kokoontuu suomalaisen median päättäjiä ja sidosryhmiä. Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukosen ja Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pekka Soinin isännöimän tilaisuuden aikana lavalla nähdään suuri joukko media-alan vaikuttajia, esimerkiksi Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi, Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKE ry:n tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi, YouTube-videobloggaaja Soikku, Nelonen Median radioiden sisältöjohtaja Sami Tenkanen, Hankenin professori ja hallitusammattilainen Anne Brunila sekä the Cool Hunter -blogin kirjoittajana tunnettu konsultti Tuija Seipell.

”Suomalainen media-ala kaipaa avointa, eteenpäin katsovaa ja aktiivista vuoropuhelua. Sanoma Summit tarjoaa sille uuden foorumin ja kiinnostavan, osallistuvan yleisön. Näemme, että tämä on Suomen suurimman mediayhtiön tehtävä”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pekka Soini sanoo. 

”Olemme kutsuneet mukaan ihmisiä, joilla tiedämme olevan aiheeseen sanottavaa. Median tulevaisuus ei saa olla pelkästään mediayhtiöiden vaan koko yhteiskunnan agendalla”, Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen toteaa.

Sanoma Summit järjestetään 12.5. Töölönlahden Kansalaistorin Millennium-teltassa osoitteessa Eero Erkon kuja. Koko päivän ohjelma on seurattavissa suorana lähetyksenä Sanomatalon Mediatorilla. Iltatilaisuus alkaa kello 17.

Lisätietoja:
Sanoman viestintä, Hanna Johde, p. 040 673 8977, hanna.johde@sanoma.com