Eurobest 2014 järjestetään Finlandia-talossa 1.–3. joulukuuta. Nyt ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva festivaali palkitsee vuosittain Euroopan parasta markkinointia ja mainontaa. 

Sanoma on Eurobest 2014 -festivaalin pääsponsori ja vahvasti mukana tapahtumassa. Yhteistyön ansiosta myös suuri yleisö pääsee osallistumaan ensimmäistä kertaa Eurobestiin. Sanomatalon Mediatorilla järjestettävät Eurobest Open House -seminaarit tarjoavat kaupunkilaisille mahdollisuuden päästä kurkistamaan festivaalin ohjelmatarjontaan ja sisältöihin.

”Yhteistyö Eurobestin kanssa on osa kampanjaamme tehokkaamman markkinoinnin puolesta. Maamme tavoittavimpana ja monikanavaisimpana mediatalona haluamme olla mukana kehittämässä suomalaista markkinointia ja mainontaa entistä vaikuttavammaksi, tehokkaammaksi ja mitattavammaksi”, Sanoma Media Finlandin kaupallinen johtaja Antti Järvinen kertoo.

Kampanjallaan Sanoma haluaa haastaa markkinointialan vanhat totuudet. Lainaaitseasi.fi-kampanjasivustolla markkinointialan päättäjät ja vaikuttajat voivat jakaa omia näkemyksiään ja totuuksiaan markkinoinnista. Sivustolla on vieraillut jo yli 15 000 kävijää. Kampanja on näkyvästi esillä myös Sanoman medioissa sekä Suomen suurimmalla mainospaikalla Sanomatalon seinässä, jossa jättibanderolli toivottaa Eurobestin tervetulleeksi Helsinkiin.

”Ajat ovat yrityksille haastavat. Se on kuitenkin varmaa, että myynti ei kasva, jos luopuu mainonnasta ja markkinoinnista. Nyt jos koskaan on aika haastaa markkinointi ja vaatia ratkaisuja, jotka tuottavat tulosta”, Antti Järvinen sanoo. 

Eurobest Open House -seminaarien puhujat ja puheenvuorot

Sanomatalon Mediatori, vapaa pääsy

Maanantai 1.12. klo 12–13: Visio

Lassi Kurkijärvi, Sanoma Labin innovaatiojohtaja, Sanoma Digital
”Kill the Hippos – A Five Step Remedy to Putting Your Innovation Back on Track”

Tapio Rosenius, johtaja, Light Design Collective
”Light Vision”

Tiistai 2.12. klo 12–13: Ajatus

Hablo van der Klaaw, perustaja, The Ambassadors
“The Ambassadors: Train Your Creative Muscle: How Taking 'me Time' Can Influence

Your Creative Thinking”

Phil Teer, partneri ja strategiajohtaja, Brothers and Sisters
“Always on is nonsense”

Keskiviikko 3.12. klo 12–13: Oivallus

Brian Miller, strategiajohtaja, Sense Worldwide
“Gonzo Innovation: Fast, cheap and out of control”

Chantal Richards, ohjelmointi- ja brändisisältöjohtaja, MEC EMEA


Euroopan suurin ja arvostetuin markkinointifestivaali ja -kilpailu Eurobest järjestetään Helsingissä Finlandia-talolla 1.–3.12. Tarkemmat ohjelmatiedot, verkostoitumistapahtumien ajankohdat ja osallistumisohjeet löytyvät osoitteesta: www.eurobest.com. Sanoma on Eurobestin tämänvuotinen pääsponsori.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin, ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.