Lehdistötiedote 16.9.2014 klo 00:00 

Suomen tavoittavimman ja monikanavaisimman mediatalon Sanoman lehdet kokoavat entistä suurempia yleisöjä digitaalisiin kanaviinsa. Sisältöjen käyttö erityisesti mobiililaitteilla jatkaa nopeaa kasvuaan. Myös monen lehden painettu versio on saanut uusia lukijoita.

Sanoma Media Finlandin Kansallisessa Mediatutkimuksessa* mukana olevien sanoma- ja aikakauslehtien monikanavaisten sisältöjen parissa viihtyy neljä viidesosaa suomalaisista. Lehtibrändien kokonaistavoittavuuteen lasketaan mukaan myös sisältöjen vahvasti kasvava digitaalinen käyttö. Esimerkiksi Ilta-Sanomat tavoittaa yli puolet Suomen väestöstä; sen eri kanavien kokonaistavoittavuus on yli 3,1 miljoonaa lukijaa viikossa. Yhteensä Suomen kymmenen suurimman maksullisen painetun lehden joukossa on kuusi Sanoman brändiä.

”Tuoreet KMT-luvut todistavat jälleen kerran, että printti on Suomessa suurta ja Sanoma sen ylivoimainen ykkönen. Samaan aikaan markkina-asemamme digitaalisissa kanavissa vahvistuu kaiken aikaa. Useiden lehtibrändiemme kokonaistavoittavuuden kasvu kertoo siitä, että olemme onnistuneet vastaamaan asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin monikanavaistamalla mediavalikoimaamme ja kehittämällä jatkuvasti sisältöjämme”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pekka Soini sanoo.

Ilta-Sanomien painetun lehden lukijamäärän kasvu näkyy jo toisessa mittauksessa peräkkäin. Nyt Ilta-Sanomia lukee päivittäin 561 000 suomalaista.

”Kehitämme kerrontaamme määrätietoisesti erilaisin keinoin: uutiset, lifestyle-sisältö, ISTV, erilaiset testit ja erikoislehdet tarjoavat kiinnostavaa sisältöä. Ilahduttavaa on, että vahvan digitaalisen kasvun ohella printin lukijamäärät ovat nousussa, jopa nuorten keskuudessa, kustantaja ja vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja sanoo. 

Helsingin Sanomien kokonaistavoittavuus jatkaa kasvuaan. Hesari tavoittaa eri kanaviensa kautta lähes 2,3 miljoonaa lukijaa viikoittain ja jatkaa pohjoismaiden suurimpana sanomalehtenä. Painetulla lehdellä on päivittäin 784 000 lukijaa.

”Digitaalisten tuotteidemme kovat kasvuluvut osoittavat, että laatujournalismille on kysyntää kaikissa kanavissa. Helsingin Sanomien sisältöjen vahvistaminen etenee vauhdikkaasti.  Tutkimustemme mukaan tilaajat ovat aikaisempaa huomattavasti tyytyväisempiä lehden sisältöön”, Helsingin Sanomien vastaavaa päätoimittaja Kaius Niemi kertoo. 

HS.fi teki uuden kävijäennätyksen viitenä peräkkäisenä viikkona ja eri kävijöiden määrä lähenee 2 miljoonan rajaa. HS:n mobiilipalvelujen käyttö on puolestaan kasvanut alle vuodessa 57 prosenttia ja viikoittaisia käyttäjiä on jo yli 1,4 miljoonaa. Tablettisovellusten käyttäjiä heistä on lähes 100 000.

Suomen kymmenen suurimman tilattavan aikakauslehden joukossa on viisi Sanoman aikakausbrändiä: ylivoimainen markkinaykkönen Aku Ankka (847 000 lukijaa), suurin yleisaikakauslehti ET-lehti (621 000), suurin naistenlehti Kodin Kuvalehti (438 000), suurin terveyslehti Hyvä Terveys (420 000) ja luetuin naisten viikkolehti Me Naiset (341 000). Aikakausbrändien uudet digitaaliset palvelut ja sisältöjen jatkuvasti lisääntyvä mobiilikäyttö kasvattavat monien lehtien tavoittavuutta huomattavasti. Esimerkiksi Me Naisten kokonaistavoittavuus kaikissa kanavissa on 433 000 lukijaa, Cosmopolitanin 230 000 lukijaa ja Hyvän Terveyden 458 000 lukijaa. Puhtaasti digitaalisella Aku Ankka Lataamolla on puolestaan jo yli 25 000 voimassa olevaa tilausta.

Painetut lehdet houkuttelevat pariinsa edelleen myös uusia lukijoita. Suhteellisesti eniten uusia lukijoita on Me Naiset Sportilla, jonka lukijamäärä kasvoi 4,5 prosentilla 92 000 lukijaan. Lukijamääräänsä kasvattivat myös ET-lehti, Glorian Ruoka & Viini (155 000 lukijaa) ja Meidän Perhe (140 000). Monet Sanoman aikakausbrändeistä myös vahvistivat asemaansa suhteessa kilpailijoihinsa. Esimerkiksi Me Naisten ero Annaan brändien kokonaistavoittavuudessa on nyt huimat 159 000 lukijaa.

”Aikakaussisällöillä on erittäin vankka asema suomalaisten mediankäytössä – keskimäärin suomalaiset lukevat kuutta eri aikakauslehteä. Uusien digitaalisten ratkaisujen avulla voimme paitsi palvella lukijoitamme entistä paremmin, myös houkutella aivan uusia asiakkaita sisältöjemme ja palvelujemme pariin”, Magazine Media -liiketoimintayksikön liiketoimintajohtaja Kaisa Ala-Laurila kertoo.

* (KMT Lukija syksy 2013/kevät 2014)

Lisätietoa:
Sanoman viestintä, Hanna Johde, puh. 040 673 8977 tai hanna.johde@sanoma.com

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.

Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.