Lehdistötiedote 17.11.2014

Tilaajille suunnattu uusi palvelu lukee artikkelit ääneen muuttamalla tekstin luonnollisen kuuloiseksi puheeksi. Näin HS:n sisältöjä on mahdollista kuunnella turvallisesti esimerkiksi auton ratissa tai lenkillä. Lisäksi puheominaisuus helpottaa heikkonäköisten tai lukihäiriöstä kärsivien lukemista.

Helsingin Sanomien sisältöä voi lukemisen lisäksi nyt myös kuunnella. Osoitteessa HS.fi ja myöhemmin Helsingin Sanomien älypuhelin- ja tablettisovelluksissa otetaan käyttöön Readspeaker-palvelu, joka lukee kirjoitetun tekstin ääneen.

Palvelun lukemisääni osaa lauseiden intonaation oikein, mikä tekee lausunnasta ihmismäistä ja sisällöstä helposti ymmärrettävää.

”HS:n käyttö älypuhelimissa kasvaa nopeasti ja myös syntetisointiteknologiat kehittyvät nopeasti. Meitä kiinnostaa se, haluavatko kuluttajat myös kuunnella Helsingin Sanomia esimerkiksi liikkuessaan autolla tai junassa, ja kokevatko he teknologian siihen riittävän hyväksi”, sanoo kehityspäällikkö Mikael Liljedahl Helsingin Sanomista.

Readspeakerin kieliteknologin Satu Vuorelan mukaan tietokoneen ääneen lukeman tekstin tarve on lisääntynyt viime vuosina selvästi ympäri maailmaa.

”Puhesynteesiä on kehitetty alkujaan tiettyjen erityisryhmien avuksi, mutta viime vuosien mobiilikehitys − se, että ihmiset kantavat kuuntelemiseen sopivaa älypuhelinta koko ajan mukanaan − on nostanut tarvetta selvästi”, Vuorela sanoo.

Ääniominaisuuden käyttöönotto on Helsingin Sanomien lukijoille vaivatonta, eikä vaadi mitään erityisiä toimenpiteitä tai asennuksia. Käytettävän laitteen on vain kyettävä toistamaan MP3-muotoista ääntä, joka on yleisimmin käytetty äänistandardi. Käytännössä kaikki tietokoneet ja puhelimet tukevat sitä jo valmiiksi.

Palvelu otetaan ensiksi käyttöön HS.fi:ssä, jossa voi kuunnella päivittäistä uutistarjontaa selaimessa tai älypuhelimella. Artikkeleiden yhteydessä on tästä päivästä eteenpäin ”Kuuntele” -ikoni.

Samalla ääntä asteittain hienosäädetään. Myöhemmin lukutoiminta lisätään myös Helsingin Sanomien älypuhelin- ja tablettisovelluksiin, jolloin myös aamun lehti on mahdollista kuunnella ääneen luettuna.

Palvelu tulee käyttöön Helsingin Sanomien tilaajille.

Lisätietoja:

Kehityspäällikkö Mikael Liljedahl, Helsingin Sanomat, p. 040 845 3391

Kieliteknologi Satu Vuorela, Readspeaker, p. p. +46 (0) 18 13 69 21

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanaviensa kautta 2,3 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi mm. Nyt-liite, Kuukausiliite, HS Teema, HS.fi, HS Kirjat ja HS TV. Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset.

Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.