Guinnessin ennätystenkirjoihin on koottu valtava määrä hämmästyttäviä ennätyksiä jo 60 vuoden ajan. Timanttinen juhlapainos esittelee kuluneen vuoden tärkeimpien ennätysten lisäksi joukon klassisia ennätyksiä ihmisen saavutuksista, luonnonilmiöistä ja eläinmaailman ihmeellisyyksistä kautta aikojen. Mukana on myös liuta suomalaisia ennätyksiä.

Tämän vuoden Guinnessin ennätystenkirjassa muistellaan kuutta ennätyksellistä vuosikymmentä. Pääosassa juuri ilmestyneessä teoksessa ovat kuitenkin kuluneen vuoden tärkeimmät ennätykset ja päivitetyt urotyöt. Luvassa on urheilun juhlaa, lahjakkaita lemmikkejä, henkeäsalpaavia keksintöjä ja paljon mi elenkiintoisia ihmisiä. Ilmaisella See it 3D -sovelluksella ennätykset heräävät eloon mobiililaitteissa.
 
Kirjaan valittujen suomalaisten ennätysten joukossa ovat muun muassa pohjoisin linna, korkein hissilaboratorio, suurin paperivene, nopein auto jäällä, pisin jalkapallomaraton, painavin ahven, pisin kurottaja, eniten peräkkäisiä Formula 1 -pistesijoja ja pisin kirje joulupukille. Teemu Selänne on olympialaisten vanhin jääkiekkomitalisti.
 
”Guinness World Recordsissa viehättää erityisesti se, että kuka tahansa voi olla ennätyksen tekijä, kunhan vain keksii tarpeeksi mielikuvituksellisen idean ja harjoittelee tarpeeksi. Kirjassa on tarkat ohjeet ennätysten rikkomiseen. Ennätysyritys ei maksa mitään, ja hakemuksen voi jättää verkossa”, päätoimittaja Heli Koppelo vinkkaa.
 
Guinnessin ennätystenkirja on muuten jo itsessään ennätys: maailman myydyin tekijänoikeudellinen teos. Sitä on myyty yli 120 miljoonaa kappaletta yli sadassa maassa.
 
Guinness World Records 2015

• 256 sivua
• Saatavilla 11.9.2014
• Suositushinta 24,90 e
• ISBN 9789513239886
• Kustantaja: Sanoma Media Finland

Lisätietoja antaa
 
Kirjatoimituksen päätoimittaja
Heli Koppelo
heli.koppelo@sanoma.com
p. 09-120 5459

 
Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin. Yli sata brändiämme ja palveluamme tavoittavat päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Tänäänkin yli neljä miljoonaa suomalaista viettää yhteensä 3,6 miljoonaa tuntia medioidemme parissa.
 
Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.