Opettajille suunnattu Campus-seminaari tuo maailmanluokan muutoksen asiantuntijoita Suomeen 25.9.2014. Tähtipuhujana on Columbian yliopiston huippututkija Heidi Grant-Halvorson. Sanoma Pro on tapahtuman pääyhteistyökumppani.

Campus-seminaarin tavoitteena on auttaa opettajia opettamaan maailman muutosta. Sanoma Pro on neljättä kertaa järjestettävän tapahtuman pääyhteistyökumppani. ”Sanoma Pro tuottaa opettajille ja oppijoille sisältöjä ja työkaluja, jotka helpottavat opettajan työtä, motivoivat ja aktivoivat oppijaa sekä tukevat hyviin oppimistuloksiin pääsemistä jokaisen omat lähtökohdat huomioiden. Haluamme olla Campuksen myötä mukana tarjoamassa opettajille laaja-alaista katsausta maailman muutokseen ja korostamassa opettajan työn merkitystä muutoksen läpiviennissä”, kertoo Sanoma Pron toimitusjohtaja Kirsi Harra-Vauhkonen.

”Suomalaiset koulut ovat kahden suuren muutoksen edessä jo hyvin pian: vuodesta 2016 vaiheittain uudistuva opetussuunnitelma määrää tietotekniset taidot osaksi peruskoulujen ja lukioiden opetussisältöjä, ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset tulevat asteittain käyttöön vuoteen 2019 mennessä. Sanoma Pro on edelläkävijä uudenlaisten ja uusiin tavoitteisiin vastaavien digitaalisten oppimateriaalien kehittämisessä – muutoksen ennakoiminen ja ymmärtäminen on tuotekehityksessämme keskeistä”, toteaa Harra-Vauhkonen.

”Koulumaailman muutos täytyy tehdä suunnitelmallisesti ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, jotta takaamme suomalaisen koulun menestyksekkään tulevaisuuden jatkossakin”, Harra-Vauhkonen jatkaa.

Campus-seminaarissa on tarjolla laaja-alainen ohjelma maailman muutoksesta. Puhujina tapahtumassa ovat muun muassa Columbian yliopiston motivaatiotutkija ja kirjailija Heidi Grant-Halvorson, joka on tutkinut ihmisen oppimis- ja onnellisuuskokemuksia motivaation näkökulmasta, sekä maasotaopin pääopettaja Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitokselta, everstiluutnantti Petteri Kajanmaa. Kajanmaa keskittyy puheenvuorossaan Ukrainan kriisiin ja alueen sotatoimiin sekä siihen, miten aihetta voi käsitellä koulussa.

Paikalla puhujina ovat myös lastenkirjailija Linda Liukas, joka ponnahti maailman valokeilaan Hello Ruby-kirjaprojektillaan, sekä kirkon roolia yhteiskunnassa ruotiva Kai Sadinmaa. Muita asiantuntijoita tilaisuudessa ovat muun muassa Arman Alizad, Jaakko Hämeen-Anttila ja Meeri Koutaniemi.

Campus järjestetään torstaina 25. syyskuuta kello 15–19 Helsingin Savoy-teatterissa. Tapahtuma lähetetään myös webinaarina osoitteessa www.campusseminar.com/helsinki.

Lisätietoja:
Sanoma Pro Oy, markkinointijohtaja Anu Vänskä, puh. 0400 279 167 tai anu.vanska@sanomapro.fi

Campus Seminar Helsinki

Sanoma Pro Oy on johtava oppimisen ja opetuksen ratkaisujen tarjoaja Suomessa ja edelläkävijä digitaalisten opetusratkaisujen kehittäjänä. Liiketoiminta koostuu oppimateriaaleista sekä Oppi&ilo -tuoteperheen tietoja ja taitoja kehittävistä tuotteista. Sanoma Pro Oy kuuluu Sanoma-konsernin Sanoma Learning -liiketoimintaryhmään.