Lehdistötiedote 2.4.2014

Voi ankanpojat, pedagogiikka ei ole vielä koskaan ollut näin hauskaa! Uusi Aku Ankka Juniori yhdistää sarjakuvalehden ja viihteelliseen oppimiseen keskittyvän digipalvelun yhdeksi käteväksi tuotepaketiksi.  

Aku Ankka Juniori on pienen ihmisen ensimmäinen askel sarjakuvien värikkääseen maailmaan.  Juniori yhdistää kuukausittain ilmestyvän lehden ja viikoittain päivittyvän digipalvelun tuotepaketiksi, joka kutkuttaa niin nauruhermoja kuin harmaita aivosolujakin.

Aku Ankka Juniori -lehdessä seikkailevat Ankkalinnan hahmojen lisäksi myös muut Disneyn rakastetuimmat sankarit Autoista Prinsessoihin. Tarinat ovat pienemmillekin lapsille sopivia, ja verkossa ne voi kuunnella ammattinäyttelijöiden ääneen lukemina samalla itse tekstiä seuraten. Verkosta löytyy myös laaja sarjakuva-arkisto, joka on koottu Aku Ankka Lataamon valikoiduista sarjoista.

Kokonaisuuden täydentävät hauskat puuhat, jotka auttavat lasta kehittymään.

Paperilehden tehtävissä pääsee harjoittelemaan kynäotetta, digipalvelussa puolestaan kirjoitus- ja laskutehtävistä saa välitöntä palautetta omista taidoista. Tehtäviä tekemällä voi kerätä mitaleja omaan Palkintokaappiin. Alustasta riippumaton palvelu on kehitetty erityisesti kosketusnäytöille, mutta se toimii myös pöytäkoneilla ja läppäreillä.

”Kuten aina, olemme tehneet kaiken sen eteen, että lapsella on hauskaa ja vanhemmilla hyvä omatunto lapsen viettäessä aikaansa ankkamaisten puuhien parissa”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä sanoo. Hän muistuttaa, että Aku Ankalla on aina ollut merkittävä sija suomalaisten sivistyksessä.

”Taannoisen tutkimuksen mukaan liki puolet suomalaisista on oppinut lukemaan Aku Ankan avustuksella. Lehden rikas suomen kieli on ilahduttanut paitsi kaiken ikäisiä lukijoita, myös äidinkielenopettajia kautta vuosikymmenten,” Hyyppä kertoo.

Vaikka Aku Ankka Juniori haluaa hauskuuttamisen lisäksi opettaa, se ei tee sitäkään sormi pystyssä vaan ankkamaisen vinksahtanutta huumoria viljellen. 

”Aku Ankka Juniorin tehtävät ja niiden hassut vastausvaihtoehdot saavat lapset nauramaan, mikä on motivoinninkin kannalta todella tärkeää. Kun oppiminen on hauskaa, se on myös tehokasta”, kertoo tehtävien laadinnassa auttanut Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen asiantuntija Riikka Kurki.

”Kiehtovat tehtävät ja niistä saatava palaute saavat lapsen oppimaan kuin huomaamatta lukemisen, matematiikan ja sosiaalisen toiminnan perusteita”, Kurki jatkaa.

Aku Ankka Juniori on Sanoma Media Finlandin ensimmäinen aluevaltaus lasten edutainment-markkinaan, joka on maailmanlaajuisesti kovassa kasvussa.

”Tunnetut ja lasten rakastamat hahmot yhdistettynä Sanoman vahvaan digitaalisten palveluiden osaamiseen antavat meille ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää uusia viihteellisen oppimisen tuotteita. Vahvuuksiamme ovat tuotteidemme korkea toimituksellinen laatu ja taatusti turvallinen käyttäminen. Uusi Aku Ankka Juniori vahvistaa myös tuoteportfoliotamme kohderyhmässä ja yhdistää printin ja digitaalisten palveluiden parhaat puolet ”, liiketoimintajohtaja Ulla Leppä Sanoma Media Finlandin lasten ja nuorten sisällöistä vastaavasta Kids Mediasta sanoo.

Lisätietoja:
Aki Hyyppä, päätoimittaja, Aku Ankka -lehti
Sanoma Media Finland Oy
puh. (09) 1201, aki.hyyppa@sanoma.com

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin. Yli 200 brändiämme ja palveluamme tavoittavat päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Tänäänkin yli neljä miljoonaa suomalaista viettää yhteensä 3,6 miljoonaa tuntia medioidemme parissa. 

Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.