Lehdistötiedote 6.11.2013

On aika lopettaa säästäminen päiväkodeissa, kouluissa ja lastensuojelussa. Näin vaati seitsemänkymmentä eri alojen asiantuntijaa, kun uudistunut Meidän Perhe -lehti kysyi, miten Suomesta tehdään lapsille parempi paikka.
 

Uudistunut Meidän Perhe on ollut mukana suomalaisten lapsiperheiden arjessa jo lähes kymmenen vuoden ajan. Sinä aikanavanhemmuuden vaatimukset ovat kasvaneet, sillä lasten koulu-, harrastus- ja sosiaalisesta menestyksestä on tullut myös vanhempien onnistumisen mittari.

Meidän Perheen tekijät haluavat viestittää, että perhe-elämän pitäisi olla rentoa.

"Haluamme rohkaista vanhempia hieman hölläämään ja nauttimaan ainutlaatuisesta arjesta. Vanhemmat kaipaavat tsemppausta ja ajatuksenvaihtoa samassa elämäntilanteessa olevilta. Verkossa tarjoamme lasten ja perheiden hyvinvoinnista kiinnostuneen yhteisön, joka antaa aitoa vertaistukea”, päätoimittaja Tytti Kontula sanoo.
 
Parempia päätöksiä huomisen hyväksi

”Se, miten perheet voivat ja miten lapsia kasvatetaan, kertoo paljon yhteiskuntamme tilasta ja tulevaisuudesta. Mediassa kasvatuksen ja vanhemmuuden analyysiä ei kovin paljon näy. Siksi haluamme Meidän Perheessä nostaa esiin vanhempia ja muita perhe-elämän asiantuntijoita,” Tytti Kontula sanoo.

Uudistunut Meidän Perhe pureutuu aiempaakin innokkaammin lapsiperheiden ja vanhemmuuden arkeen. Lehti kysyi seitsemältäkymmeneltä varhaiskasvatuksen, opetuksen, lastensuojelun, sosiaaliturvan ja terveyden asiantuntijalta, mitä asioita pitäisi muuttaa, jotta Suomi olisi parempi paikka lapsille.

Vastaajat asettivat 28 vaatimusta tärkeysjärjestykseen. Viisi nousi ylitse muiden. Niitä piti tärkeänä tai erittäin tärkeänä useampi kuin kolme neljäsosaa asiantuntijoista.

1.    Kotipalvelu takaisin lapsiperheille

2.    Pienemmät ryhmät päivähoitoon

3.    Terveydenhoitaja kouluihin joka päivä

4.    Lisää väkeä lastensuojeluun

5.    Jokaisen lapsen on saatava harrastaa

"Asiantuntijoiden mukaan Suomi ei ole muuttunut 2000-luvulla lapsimyönteisemmäksi. Päätöksissä ei ole riittävästi huomioitu sitä, miten ne vaikuttavat lapsiin", Tytti Kontula sanoo.
 
Lisätiedot
päätoimittaja
Vauva ja Meidän Perhe
Tytti Kontula
puh. 040 542 1142
 
 
 
Vanhemmuuteen ja perhe-elämään keskittyvä elämänvaihelehti Meidän Perhe on kannustava, inspiroiva ja luotettava kumppani, joka auttaa kasvattajia jaksamaan ja huomaamaan, että arki on täynnä mahdollisuuksia. Lehden nettipalvelussa meidanperhe.fi:ssä vanhemmat saavat vertaistukea muilta vanhemmilta sekä lisätietoa asiantuntijoilta. Meidän Perheellä on 143 000 lukijaa (KMT Lukija s2012/k2013), ja sen levikki on 49 404 kappaletta (LT 2012).
 
Sanoma Magazines on voimakkaasti kehittyvä monikanavainen mediatalo. Intohimomme on ainutlaatuisten sisältöjen, houkuttelevien brändien ja palvelevien mediaratkaisujen kunnianhimoinen kehittäminen. Yli neljästäkymmenestä brändistä muodostuva tuotevalikoimamme kattaa aihealueet lifestylesta huipputekniikkaan ja tarjoaa elämyksiä, tietoa ja viihdettä miljoonille suomalaisille. Sanoma Magazines on Suomen suurin aikakauslehtikustantaja sekä johtava lasten ja nuorten julkaisujen tekijä.

Sanoma Magazines on osa Sanomaa. Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.