Yritysten viestintä- ja markkinointiammattilaiset ovat jälleen valinneet Sanoma Yritysjulkaisut Suomen parhaaksi asiakaslehtitaloksi. Maan kokenein yritysjulkaisujen tekijä otti Taloustutkimuksen toteuttaman imagotutkimuksen ykkössijan jo neljännen kerran peräkkäin.  

Aiemmin Sanoma Yritysjulkaisut on valittu Suomen parhaaksi asiakaslehtitaloksi vuosina 2006, 2008 ja 2010. Tällä kertaa neljännes tutkimuksen vastaajista antoi Yritysjulkaisuille kiitettävän arvosanan. 

Parhaat arvosanat Sanoma Yritysjulkaisut sai tuotetun materiaalin laadusta ja luotettavuudesta. Yritysjulkaisut nousi selvästi muiden tutkimuksessa mukana olleiden yritysten edelle myös kansainvälisessä osaamisessa, tutkimusosaamisessa sekä markkinointiviestintäosaamisessa perinteisissä kanavissa. 

– Suomen kokeneimpana asiakaslehtitalona meille on tärkeää tarjota asiakkaillemme parasta palvelua. Se merkitsee, että olemme edelläkävijä myös aikana, jolloin meiltä vaaditaan yhä innovatiivisempia ratkaisuja sisältöjen toteuttamisessa eri kanaviin, Yritysjulkaisujen operatiivisesta toiminnasta vastaava toimituspäällikkö Kimmo Holappa sanoo. 

Tutkimuksen mukaan asiakkaat pitävät tärkeimpinä osa-alueina asiakaslehtiä tekevän toimiston valinnassa ja yhteistyössä asiakaslehtiyrityksen kanssa tuotetun materiaalin laatua (40 %), hinta-laatusuhdetta (39 %) ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä (38 %). Kolmasosalle (32 %) vastaajista tärkeää on myös visuaalinen suunnitteluosaaminen. 

– Olemme määrätietoisesti kasvattamassa yritysasiakkaille suunnattua liiketoimintaamme. Se ulottuu räätälöidyistä markkinointi- ja viestintäratkaisuista aina täysin ulkoistettuihin kustannuspalveluihin asti. Valttejamme alan kovassa kilpailussa ovat palvelumme ja tuotteidemme tutkitusti korkea laatu sekä maan suurimman aikakauslehtitalon osaaminen kustannusalan kaikilta osa-alueilta, Sanoma Magazines Finlandin yritysasiakkuuksista vastaava johtaja Sanna Myller toteaa.  

Sanoma Magazinesin yritysasiakkaille suunnattu liiketoiminta muodostuu Yritysjulkaisujen lisäksi ammattilehtiin erikoistuneesta Sanoma Tekniikkajulkaisuista sekä yhtiön mediamyynnistä. 

Taloustutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin 16 asiakaslehtitalon imagoa. Arvioitavina olivat Sanoma Yritysjulkaisujen lisäksi muun muassa AC Sanafor, Alma 360, Dialogi, Edita, Legendium, Otavamedia Asiakasviestintä, Soprano ja Zeeland Maggie. Tutkimukseen vastasi yli 550 yritysten viestinnästä ja markkinoinnista vastaavaa henkilöä maalis–toukokuussa 2012. Viestintäalan yritysten imagotutkimus toteutetaan kahden vuoden välein, nyt yhdeksättä kertaa.


Lisätietoja antaa :
toimituspäällikkö Kimmo Holappa, Sanoma Yritysjulkaisut, kimmo.holappa@sanoma.com, puh. 040 596 2007

Neljä kertaa peräkkäin Suomen parhaaksi asiakaslehtitaloksi valittu (Taloustutkimus 2012, 2010, 2008 ja 2006) Sanoma Yritysjulkaisut auttaa yrityksiä ja brändejä olemaan julkaisijoita, luomaan ja kehittämään sisältöjä eri kanaviin. Olemme Suomen kokenein asiakaslehtitalo, joka tuottaa yrityksille yli 30 asiakas-, sidosryhmä- ja henkilöstöjulkaisua painettuna ja sähköisenä. Kehitämme voimakkaasti sähköisiä viestintäpalvelujamme ja hyödynnämme Euroopan suurimpiin kuuluvan mediakonsernin osaamista.

Sanoma Magazines on osa Sanoma-konsernia, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediayritys.