Rehtorin työ on haasteellista. Koulun onnistunut johtaminen edellyttää useita erityistaitoja, joista osa on opittavissa, mutta monet myötäsyntyisiä luonteenpiirteitä. Rehtorin työtä hankaloittavat erilaiset arkipäiväiset rutiinitehtävät, jotka yksittäin ovat pieniä, mutta kokonaisuudessa haukkaavat luvattoman ison siivun rehtorinajasta.

Sanoma Pro:lla (ent. WSOYprolla) otimme tämän ongelman tarkempaan tarkasteluun ja aloimme innovoida siihen ratkaisuja. Lopputuloksena syntyi kaksi täysin uutta palvelua: Rehtorin lakitieto ja Sijaishaku. Molemmat palvelut tähtäävät samaan ylätason päämäärään, eli rehtorin ajan vapauttamiseen rutiinitehtävistä tuottavampiin ja koululle tärkeämpiin haasteisiin.

Sijaishaku puolestaan tähtää täysin eri ongelmaan. Usein käy niin, että opettaja sairastuu yllättäen ja pystyy informoimaan koulua vasta edellisenä iltana, pahimmillaan opetuspäivän aamuna. Joskus opettaja itse pystyy järjestämään itselleen sijaisen, mutta valitettavan usein tehtävä jää rehtorille ja kouluavustajalle. Mahdollisten sijaisten etsiminen kestää iät ja ajat. Sijaishaku-palvelun avulla rehtori voi lähettää massatekstiviestin kaikille sijaisille, joiden yhteystiedot on kerätty palveluun. Jos kandidaatille sopii ehdotettu sijaisuus, hän voi vastata Sijaispalvelun kautta olevansa käytettävissä.

Rehtorit kohtaavat työssään usein tilanteita, joissa he tarvitsevat juridista apua. Näihin päiviin asti tämä on tarkoittanut hankalan lakitekstin itsenäistä sisäistämistä tai konsultointia juristilta. Molemmat näistä vievät aikaa ja jälkimmäinen on lisäksi melko kallista. Rehtorin lakipalvelu antaa lakitekstin tueksi ja selitykseksi konkreettisia esimerkkejä arjen tilanteista ja ratkaisuehdotuksia niihin. Käytännössä Rehtorin lakitieto on säännöllisesti päivittyvä online-tietovarasto. Rehtori voi siis luottaa tiedon tuoreuteen.

Molemmat rehtorien tarjoamaa kehittävät projektit olivat opettavaisia Sanoma Pro:lle. Projektitiimeissä oli edustusta organisaation eri puolilta, mikä sai aikaan merkittävää tiedonvaihtoa sekä sisällöstä, että tekemisen parhaista käytänteistä. Sijaishaku ulottui lisäksi Sanoman rajojen ulkopuolelle: siinä hyödynnetään Sijaishaltija-nimisen teknologiayrityksen alustaa. Sijaishaltija oli jo kehittänyt tarvittavan teknologian ja tarjonnut sitä muilla toimialoilla. Sijaishaku-palvelussa se ainoastaan räätälöitiin koulumaailman ja rehtoreiden tarpeisiin – onnistuneesti.


Rehtorin palvelut verkossa
Lisätietoja: Mika Silvennoinen, johtaja, kuntaratkaisut, Sanoma Pro 

www.sanomapro.fi