Sanoma ja John Nurmisen Säätiö ovat solmineet kolmivuotisen sopimuksen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeiden tukemisesta. Sopimus astuu voimaan välittömästi ja siihen sisältyy medianäkyvyyttä Sanoman eri medioissa.John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeilla pyritään Itämeren tilan näkyvään parantamiseen kahdella rintamalla: vähentämällä rehevöitymistä ja edistämällä meriliikenteen turvallisuutta. Rehevöitymishankkeiden tavoitteena on vähentää Itämeren vuotuista fosforikuormaa 2 500 tonnilla tehostamalla yhdyskuntajätevesien fosforinpoistoa koko Itämeren valuma-alueella. Tankkeriturva-hankkeen tavoitteena on puolestaan merkittävästi pienentää suuren öljyonnettomuuden riskiä Suomenlahdella."Sanoman tavoitetta ja vastuuta hyvästä lähiympäristöstä tukee John Nurmisen säätiön toimintaperiaate, jonka mukaan voimavarat kohdennetaan sinne, missä voidaan saavuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti mahdollisimman suuri positiivinen ympäristövaikutus. Puhdas Itämeri -hankkeiden tukijana Sanoma on mukana saavuttamassa konkreettisia ja todennettavissa olevia tuloksia Itämeren hyväksi. Tämä on meille erityisen tärkeää, koska Sanoman asiakkuuksista merkittävä osa sijaitsee Itämeren ympäristössä," Sanoman hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo sanoo.Sanoman panoksella on ollut suuri merkitys Puhdas Itämeri -hankkeiden näkyvyydelle niiden käynnistämisestä lähtien. "Tämän tuen turvin säätiön ympäristöviestintä on aina ollut tuloksellista ja näyttävää. Nyt myönnetty kolmen vuoden tuki antaa säätiölle entistä paremmat mahdollisuudet päästä tavoitteisiinsa", John Nurmisen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Nurminen sanoo.Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme, katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna 2009 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.