Sanomalehtien lukeminen yleistyi nuorimmissa ikäluokissa Suomessa vuonna 2007. Tämä käy ilmi TNS Gallupin tekemästä Kansallisen Mediatutkimuksen lukijatutkimuksesta.

KMT Lukija 2007 -tutkimuksessa mukana olevien 40 suuren sanomalehden peitto 12–19-vuotiaiden keskuudessa nousi 66 %:iin, kun se oli vuotta aiemmin 64 %. Myös Helsingin Sanomien nuorten lukijoiden määrä kasvoi.

Paperilehtien lukeminen kääntyi nousuun, vaikka samaan aikaan nuoret myös lisäsivät sanomalehtien lukemista verkosta. Sanomalehdet ovat kuulleet nuoria ja kehittäneet sisältö- ja kanavakokonaisuuksia, jotka elävät nuorten arjessa.

"Helsingin Sanomissa nuorten lukijoiden tarpeet on pyritty huomioimaan ja olemme iloisia, että tämä työ näkyy myös lukijamäärissä", Katariina Lyytikäinen Helsingin Sanomista sanoo.

Kaikista yli 12-vuotiaista suomalaisista tutkitut sanomalehdet tavoittivat 81 %. Edellisvuonna osuus oli 82 %.

Kansallinen Mediatutkimus mittaa 40 valtakunnallisen ja maakunnallisen sanomalehden paperiversion lukemista. KMT Lukija -tutkimukseen haastateltiin vuoden 2007 aikana kaikkiaan 28 019 yli 12-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen tilasi Levikintarkastus Oy.

Helsingin Sanomat kuuluu SanomaWSOY-konsernin Sanoma-liiketoimintaryhmään.