Sanomaan kuuluva Kuldne Börs on ostanut 20 % osuuden Auto24:stä, joka on Viron johtava käytettyjen ja uusien autojen markkinapaikka. Myyjänä on 24 Holding OÜ.

Palvelua käyttää 200 000 ihmistä viikossa ja sen tietokannassa on jatkuvasti 20 000 myytävää autoa. Auto24 julkaisee myös Viron suurinta vaihtoautolehteä, joka on saatavissa ilmaisjakeluna 30 paikasta kautta maan.

AS Kuldne Börs on maan johtava luokitellun ilmoittelun markkinapaikka, joka on viime aikoina vahvistanut asemaansa erityisesti verkkomarkkinoilla.

"Tavoitteenamme on vahvistaa edelleen markkinaosuuttamme Viron kasvavilla luokitellun ilmoittelun markkinoilla. Osuuden ostaminen Auto24:stä tukee tätä tavoitetta", Ilta-Sanomat Oy:n toimitusjohtaja Pekka Harju sanoo.

"Auto24:n tekniset ratkaisut ja osaaminen on sovellettavissa meidän palveluihimme. Yhdessä voimme palvella asiakkaitamme jatkossa entistä paremmin" AS Kuldne Börsin toimitusjohtaja Margus Tomberg toteaa.

Kaupan yhteydessä AS Kuldne Börs vaihtaa nimeään. Yhtiön uusi nimi on AS Sanoma Baltics.

AS Sanoma Baltics (aik. AS Kuldne Börs) kuuluu Ilta-Sanomat Oy:hyn. Ilta-Sanomat Oy on osa SanomaWSOY-konsernin Sanoma-liiketoimintaryhmää.