Vuonna 2007 Nelosen toiminta laajenee kattamaan koko sähköisen mediakentän. Vuoden alussa starttaa kaksi uutta radiokanavaa ja keväällä uusi, mainosrahoitteinen televisiokanava.

Kaikki toiminnot sijoittuvat Nelonen Median alle. Nelonen Mediaa vetää Nelosen liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen.

- Olemme pyörittäneet pääkanavaamme Nelosta menestyksekkäästi jo yhdeksän vuotta. Nyt on sopiva hetki laajentaa toimintaa uusille osa-alueille. Uskomme vahvasti television ja muun sähköisen median kulutuksen kasvuun. Kiinnitämme entistä enemmän huomiota monimediaisuuteen - televisio-ohjelmat elävät myös radiossa ja internetissä, näin tarjotaan lisäarvoa katsojille, Louhelainen kertoo.

Katsojille maksuton, uusi televisiokanava aloittaa toimintansa keväällä 2007. Kanava on nimetty JIM:iksi ja sitä vetää Nelosen karttasuunnittelusta tällä hetkellä vastaava Elina Pentinsaari. Kanavalla tullaan näkemään kansainvälistä ohjelmistoa.

- JIM:illä ei nähdä urheilua, elokuvia eikä uutisia, vaan kiinnostavia dokumentteja, hyvää lifestyleä ja koukuttavia sarjoja. Suuri osa sarjoista on ennennäkemättömiä, mutta tulemme myös uusimaan pääkanavan suosituimpia sarjoja. JIM on muun muassa do it yourself -tyyppisiä lifestyle-ohjelmia, viihteellisiä asiaohjelmia, laadukkaita draamasarjoja ja hyviä dokumentteja, Elina Pentinsaari luettelee.

Nelonen Median uudet radiokanavat starttaavat 1.1.2007. Kahden kanavan yhteinen ohjelmajohtaja on Kari Laakso, joka on työskennellyt menestyksekkäästi muun muassa Radio NRJ:n sekä The Voice TV:n palveluksessa. Suomen Radioiden Liitto valitsi Laakson Vuoden Ohjelmajohtajaksi vuonna 2002.

- Rekrytointiprosessi on lähtenyt erinomaisesti käyntiin, tarkoituksenamme on saada alan parhaat tekijät uusille kanavillemme. Haluamme tuoda eetteriin aitoa sisältöä, "jotain ihan muuta" myös radioihin, Kari Laakso kiteyttää.

Radioiden myyntijohtajaksi on valittu Erkka Jaakkola. Nelosen myyntijohtajaksi on nimitetty Pia Kalsta, joka työskenteli aikaisemmin Nelosen markkinointipäällikkönä. Sekä Jaakkola että Kalsta työskentelevät Nelosen markkinointijohtajan Hans Edinin alaisuudessa. Edin vastaa Nelonen Median kaupallisista toiminnoista.

- Tavoitteenamme on olla suomalaiselle mainostajalle kiinnostavin sähköinen mediatalo, josta saa selkeitä kokonaisvaltaisia ratkaisuja yhdeltä kumppanilta. Medioidemme pääkohderyhmä, muutosmyönteiset suomalaiset, mahdollistaa asiakkaillemme tehokkaampaa vaikuttamista, Nelonen Median kaupallisista toiminnoista vastaava Hans Edin linjaa.

Vuonna 2007 televisio on enemmän - se on Jotain Ihan Muuta.

Nelonen on osa SanomaWSOY:n sähköisen viestinnän liiketoimntaryhmä SWelcomia.