Kauppa, jolla Rautakirja joulukuussa osti 51 %:n enemmistöosuuden liettualaisesta lehtijakeluyhtiö UAB Impress Tevasta on saatu päätökseen. Liettuan kilpailuviranomaisilta on saatu kaupalle tarvittavat hyväksynnät.

Impress Teva toimittaa lehtiä yli 1 300 myyntipisteeseen kaikkialla Liettuassa ja on näin yksi maan merkittävimmistä lehtijakeluyhtiöistä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2003 oli 8,4 milj. euroa, ja se työllistää 106 henkilöä.

Rautakirjan lehtijakelutoiminta laajeni joulukuussa 2004 myös Romaniaan, kun heinäkuussa 2004 tehty esisopimus 51 %:n osuuden ostamisesta romanialaisesta lehtijakeluyhtiö Hiparion Distribution S.A.:stä toteutui.

Hiparion Distribution jakelee Romanissa noin 300 lehteä, joista 90 % on aikakauslehtiä ja loput sanomalehtiä. Yhtiö hoitaa lehtijakelun suoraan noin 700 myyntipisteeseen, pienten tukkuliikkeiden kautta sen edustamat tuotteet leviävät 4 500:aan myyntipisteeseen. Hiparion Distributionin markkinaosuus Romanian lehtijakelusta on lähes 30 % ja liikevaihto vuonna 2004 oli noin 13 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää noin 200 henkilöä.

SanomaWSOY:n liiketoimintaryhmä Rautakirja on kansainvälistynyt voimakkaasti viime vuosien aikana. Lehtijakelutoiminnan lisäksi Rautakirja harjoittaa kioskikauppaa Suomessa, Virossa, Latviassa ja Tshekissä, elokuvateatteritoimintaa Suomessa ja koko Baltian alueella ja kirjakauppatoimintaa Suomessa ja Virossa.