Finnkino rakentaa uusimman elokuvakeskuksensa Ouluun. Rakennustyöt alkavat keväällä, ja uusi elokuvakeskus avaa ovensa vuoden 2006 lopussa. Elokuvateatterikeskukseen tulee kahdeksan salia, joissa on yhteensä 1200 katsojapaikkaa. Suurimpaan saliin mahtuu 400 katsojaa.

Finnkino jatkaa Oulun hankkeellaan Suomen teatterikannan kehittämistä. Viime vuodet Finnkino on rakentanut elokuvateatteriketjua Baltian maissa - Finnkinon elokuvakeskukset viihdyttävät katsojia myös Riikassa, Tallinnassa ja Vilnassa.

- Oulu on meille merkittävä askel kotimaan suuntaan. Olemme olleet viimeiset viisi vuotta rakentamassa elokuvakeskuksia Baltiassa, ja nyt on jälleen aika panostaa Suomeen. Oulu on lähtölaukaus uusien elokuvakeskusten rakentamiselle Suomessa. Oulun jälkeen rakennustyöt alkavat Lahdessa, ja seuraavista tulevaisuuden kohteista neuvotellaan parhaillaan, Finnkinon toimitusjohtaja Timo Mänty kertoo.

Oulun Autotorille tuleva elokuvakeskus on Finnkinon viides multiplex- eli monisaliteatteri Suomessa. Uudessa elokuvakeskuksessa kaikki salit varustetaan alan parhaimmalla tekniikalla ja istuimet porrastetaan siten, että näkymät kankaalle ovat kaikkialta yhtä hyvät. Lisäksi elokuvatarjonta monipuolistuu merkittävästi salimäärien kasvun myötä.

- Viiden vuoden kokemuksen perusteella kokonaiskatsojamäärät ovat kasvaneet merkittävästi niissä kaupungeissa, joissa on monisaliteatterit - sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tämä on selvä näyttö siitä, että asiakkaat arvostavat modernia ja laadukasta elokuvateatteriympäristöä, jossa on monipuoliset oheispalvelut, Timo Mänty kertoo.

Finnkino on osa SanomaWSOY:n liiketoimintaryhmää, Rautakirjaa.