Ilta-Sanomien markkinaosuus on noussut voimakkaasti tämän vuoden aikana. Sen osuus iltapäivälehtien irtonumeromyynnistä on nyt 62,7 % (61,1 % vuonna 2003). Ilta-Sanomien ja IS Veikkaajan irtonumeromyynti on myös kasvussa viime vuoteen verrattuna. Erityisen hyvin kilpailussa on menestynyt helmikuun lopussa lanseerattu viikonvaihteen Ilta-Sanomat Plussa, jonka ansiosta Ilta-Sanomien viikonvaihteiden irtonumeromyynti on kasvanut lähes 10 000 kappaletta.

Ilta-Sanomat vahvistaa edelleen asemaansa Suomen johtavana irtonumerokustantajana. Uusin tuote irtonumeromarkkinoilla, Ilta-Sanomat Tv-lehti, ilmestyy huomenna 12.5. Samalla Tv-lehti muuttuu aikakauslehtimuotoiseksi.

Uusi, laadukkaalle paperille painettava lehti on sisällöltään Ilta-Sanomien entistä tv-lehteä selvästi runsaampi ja värikkäämpi. Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy entiseen tapaan joka keskiviikko. Ilta-Sanomat Tv-lehti myydään ensimmäisten viikkojen aikana 20 sentin lisähinnalla yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Ilta-Sanomia, Ilta-Sanomat Tv-lehteä, Ilta-Sanomat Plussaa, IS Veikkaajaa ja sen erikoislehtiä julkaisee SanomaWSOY-konserniin kuuluva Sanoma Osakeyhtiö.