STT:n päätoimittajana ja toimitusjohtajana vuodesta 1999 toiminut Mikael Pentikäinen siirtyy Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtajaksi. Pentikäiselle yhtiö on tuttu niin työpaikkana kuin yhteistyökumppaninakin.

Toimitusjohtaja Seppo Kievari jää eläkkeelle ensi keväänä. Hänen seuraajassaan yhdistyvät journalistinen kokemus ja talousasiantuntemus. 39-vuotias Mikael Pentikäinen on valmistunut Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisestä tiedekunnasta kansainvälisen metsäteollisuuden koulutusohjelmasta sekä Sanomain toimittajakoulusta. Ennen siirtymistään STT:n toimitusjohtajaksi ja päätoimittajaksi vuonna 1999 Pentikäinen ehti työskennellä mm. Etelä-Saimaan päätoimittajana (1996-1999) sekä toimittajana Helsingin Sanomien politiikan toimituksessa (1992-1996).

Perusidentiteetiltään Pentikäinen toteaa olevansa journalisti, joka uran varrella on saanut mahdollisuuden paneutua talousasioihin. Vaikka sisällöllistä vastuuta tulevaan tehtävään ei varsinaisesti kuulu, Pentikäinen uskoo pääsevänsä journalistiseen keskusteluun mukaan.

- Toimitusjohtajan tulee huolehtia journalismin edellytyksistä, Pentikäinen määrittelee. - Lehden kehittäminen on talon kaikkien ryhmien asia, paitsi toimitusten niin myös markkinoinnin, tekniikan, tukitoimintojen ja niin edelleen. Ratkaisevaa menestyksen kannalta on se, miten nämä ryhmät pystyvät pelaamaan yhteen.

Toimitusjohtajan perustehtävän Pentikäinen määrittelee yksinkertaiseksi: hänen tulee kartuttaa yhtiön taloudellista ja henkistä perintöä. Pentikäinen muistuttaa Sanoma Osakeyhtiön pitkästä historiasta ja valtavasta taloudellisesta ja henkisestä perinnöstä, jota lahjakkaat ihmiset ovat vuosikymmenten varrella taloon keränneet.

- Taloudellinen perintö on huikea näyttö näiden ihmisten ammattitaidosta. Henkisen perinnön määrä on vielä valtavampi. Tätä perintöä toimitusjohtajan tulee kunnioittaa, Pentikäinen toteaa.

Sanomalehti pysyy vahvana mediana

Pentikäinen luottaa sanomalehden tulevaisuuteen.

- Kyllä sanomalehti on johtava media vielä sittenkin, kun jään aikanani eläkkeelle. Sen rinnalle toki tarvitaan verkkomedioita ja yhteistyötä muiden medioiden kanssa, Pentikäinen toteaa.

- Sanomalehti on loistava käyttöliittymä, vaikka sanonta onkin jo kulunut. Päivittäin siihen painetaan syvällinen kuva maailmasta. Se katsoo sekä taakse että tulevaan. Uutisten ja analyysin lisäksi myös kaupallisella aineistolla on tärkeä rooli tässä käyttöliittymässä.

STT:n päätoimittajana Pentikäinen on seurannut Sanoma Osakeyhtiötä ja SanomaWSOY-konsernia läheltä; onhan STT Sanoman osakkuusyhtiö. Pentikäinen näkee SanomaWSOY:n kehittyvänä konsernina, jossa on tehty viisaita liiketoimintapäätöksiä ja lähdetty oikealle tielle. Tälle tielle Pentikäinen lähtee mielellään mukaan.

Ehkä uuden tehtävän myötä vielä toteutuu myös asia, jota Pentikäinen jäi lehtimiesajoilta kaipaamaan: kävellä iltamyöhällä suoraan painokoneelta kotiin, tuore lehti kainalossa.