Sanoma Magazines Zagreb tuo Kroatian markkinoille maailman tunnetuimman naisten muotilehden, Ellen. Lehden ensimmäinen kroatiankielinen numero ilmestyy perjantaina 18.10.2002. Julkaisuoikeudet kuuluvat ranskalaiselle Hachette Filipacchi Presse S.A:lle.

Elle alkoi ilmestyä Pariisissa jo toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945. Nykyisin sillä on yli 20 miljoonaa lukijaa eri puolilla maailmaa. Kroatiankielinen Elle on lehden 35. kieliversio ja ensimmäinen entisen Jugoslavian alueella. Lehti ilmestyy myös Unkarissa, Puolassa, Tshekin tasavallassa, Romaniassa, Ukrainassa ja Venäjällä.

Ellen maailmanlaajuinen maine perustuu sen arvostettuun asemaan trendien luojana ja muodin edelläkävijänä. Vaikka Ellen kansainväliset painokset eroavat jonkin verran toisistaan, niiden yhteisenä periaatteena on mm. kertoa luovasti muodista ja erilaisista elämäntyyleistä. Ellen vahva konsepti on tehnyt siitä selvästi erottuvan tuotemerkin, joka yhdistää elämänilon, naisellisuuden ja kiinnostuksen muotia kohtaan sekä toisaalta henkisen ja kulttuurisen avoimuuden, uteliaan mielen ja sosiaalisen mielenlaadun.

Mainostajat ovat ottaneet ilahtuneina vastaan kroatiankielisen Ellen, mistä on osoituksena ensimmäisen numeron sivumäärä, 252. Sanoma Magazines Zagreb kustantaa myös kerran kuussa ilmestyvää Kl!k-aikakauslehteä sekä julkisuuden henkilöihin keskittyvää Story-viikkolehteä.

Sanoma Magazines Zagreb on osa Sanoma Magazines Internationalia, joka kuuluu SanomaWSOY:n aikakauslehtiä kustantavaan Sanoma Magazines -liiketoimintaryhmään.