Helsinki Television (HTV) welho-laajakaistaliittymä oli kesäkuussa 2002 jo noin 25 000 kotitaloudessa pääkaupunkiseudulla. Omalla toiminta-alueellaan HTV on selkeä markkinajohtaja kotitalouksien laajakaistayhteyksissä. Kaikista Suomen kotitalouksien laajakaistaliittymistä HTV:n osuus on noin viidennes.

Koko Suomessa laajakaistaliittymä on tällä hetkellä arviolta 125 000 kotitaloudessa. Tärkeimmät koteihin laajakaistakaistayhteyksiä tarjoavat toimijat Suomessa ovat Elisa, Sonera ja HTV. Koko maan liittymistä HTV:n laajakaista-asiakkaiden osuus on yli 20 prosenttia. HTV:n luvut perustuvat käyttöön otettujen yksittäisten laajakaistaliittymien toteutuneeseen määrään.

HTV:n welho-laajakaista-asiakkaiden määrä on kasvanut yli 30 prosenttia vuoden 2002 alusta.

"Uskomme voimakkaaseen kasvuun ja näemme kaapeliverkon kautta tarjottavien laajakaistayhteyksien kasvattavan suosiotaan entisestään. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Yhdysvaltain markkinat, missä kaapeliverkon kautta tarjottavat laajakaistayhteydet edustavat kaikista laajakaistayhteyksistä noin 70 prosenttia", kertoo HTV:n toimitusjohtaja Markku Tuomola.

Kansainvälisen käytännön mukaisesti varsinaisiksi laajakaistaliittymiksi luokitellaan yhteysnopeudeltaan yli 500 kbps:n liittymät. Tämä nopeus mahdollistaa mm. reaaliaikaisen, liikkuvan kuvan välittämisen. Kotitalouksissa käytössä olevista yli 500 kbps:n yhteyksiä on Suomessa HTV:n arvion mukaan 35 000, joista HTV:n osuus on reilut kaksi kolmannesta.