Konsernin uudistetut verkkosivut avattiin 19.6. Perusteellisesti uudistettu sisältö palvelee nyt entistä paremmin sekä ulkoisia kohderyhmiämme että henkilöstöä.

Monipuolisen tuotteiden ja palvelujen esittelyn lisäksi uudet www-sivumme tarjoavat uusia palveluja, kuten on line -lehden Ytimessä/Echo, joka kertoo tuoreimmat uutiset konsernista ja Euroopan media-alasta. Joka päivä päivitettävät media-alan uutiset tuottaa Esmerk Oy.

Myös sisällön järjestely on muuttunut aikaisempaa selkeämmäksi, ja loogisemman navigoinnin ansiosta sivut ovat entistä käyttäjäystävällisemmät. Täysin uusi visuaalinen ilme noudattelee selkeämpää linjaa.

Sivuston on rakentanut SanomaWSOY:n sijoittajasuhteet ja konserniviestintä yhdessä SWelcomin Verkkovoiman kanssa, ja se perustuu Verkkovoiman kehittämälle alustalle. Uusittu tekniikka mahdollistaa aiempaa helpomman ylläpidon: www-sivumme ovat nyt monipuolisemmat ja ajantasaisemmat. Sivujen sisältöä myös uudistetaan jatkuvasti, lähiaikoina ilmestyvät esimerkiksi Flash-pohjainen konsernin historia ja lisää tietoa työmahdollisuuksista konsernissa.

Käy tutustumassa!