Tapani Kuokkanen, 34, aloitti vuoden 2020 alussa Sanoman myyntivalmentajana Oulun telemyynnissä.

”Armeijassa päätin, että jotakin täytyy tehdä elääkseen. Sanoin isälle, että kattele Kalevasta mikä tahansa työpaikka ja päädyin puhelinmyyntiin. Ajatukseni oli, että käväisen alalla vain hetken, mutta nyt työkokemusta myynnistä on kertynyt yli kymmenen vuotta.

Sanomalla olen ollut pari kolme vuotta. Kävin välillä muualla, mutta palasin ja toimin nyt myyntivalmentajana. Sanoma on yksinkertaisesti hyvä työnantaja. Meillä on järjettömän hyvät työsuhde-edut ja yhteishenki. Sanomalla ei tarvitse tapella tuleeko palkka, ja onko se laskettu oikein. Sanoma onkin äärimmäisen turvallinen paikka nuorelle, jolla ei ole lainkaan myyntialan kokemusta.

Mutta ei meillä anneta pelkkää etua, vaan työssä vaaditaan paljon. Sanoman telemyynti on eliittiluokkaa, jossa täytyy haastaa itseään jatkuvasti. Olemme Suomen suurin media-alan yhtiö ja onkin ihan eri asia olla Suomen paras myyjä pienessä kuin suuressa yhtiössä.

Haluan olla työssäni paras. Myyntivalmentajan työ on palveluammatti, jossa tavoitteenani on saada myyjät tienaamaan mahdollisimman paljon. Teen kaiken, mitä voin tehdä, että myyjät onnistuvat. Ihan ehdottomasti parasta on, kun saamme myyjän, jolla on mennyt heikosti ja ollut vaikeaa, myynnin nousuun. Tai kun myyjä soittaa puhelun jännityksestä huolimatta.

Minulla on aina ollut ajatus: tee kaikki niin hyvin kuin kertakaikkisesti osaat, että voit olla ylpeä siitä, mitä olet päivän aikana tehnyt. Ja kun teet ennätysmyyntipäivän, tiedät, että olet todellakin ansainnut sen. Vielä kun samalla tsempataan vieruskaveria, ei myyntiä pysäytä yhtään mikään.

Teleduuni sopii melkein kaikille. Soveltuvuuden voi selvittää helposti, kun tulee kokeilemaan, miltä työ tuntuu. Sanoma on loistava paikka myös kokeneille myyjille, jotka haluavat aina vain paremmiksi. Meillä on käynyt yrittäjiäkin opettelemassa myyntityötä.

Sanoman puhelinmyynti on äärimmäinen myynnin korkeakoulu. Jos osaat myydä puhelimessa, osaat myydä missä vaan.”