Sari-Maija Marttinen aloitti vuonna 1986 Hesarissa ja lopetti 2025 Suplassa: ”En koskaan hakenut niitä töitä, joihin päädyin, vaan aina tarjottiin uutta”

13.05.2025

Sanoma Media Finland Töissä Sanomalla

40 vuotta Sanomalla, 50 vuotta työelämässä ennen kuin Sari-Maija Marttinen jäi eläkkeelle toukokuun ensimmäisenä päivänä. ”Töissä on aina löytynyt uutta ja kiinnostavaa sekä hyviä työkavereita, ja oon pystynyt muokkaamaan tehtävät itseni näköisiksi. Ja ihan aina töissä on ollut myös hauskaa. Se on ehdottoman tärkeää”, Marttinen sanoo.

Teksti ja kuva Jenni Rinkinen

”Faija mulle sanoi, että totta kai menet Erkon hommiin, se on sun eläkeiän virka. Ajattelin, että never ja tässä sitä nyt ollaan.”

Vuosi oli 1986 ja Sari-Maija Marttinen oli tullut valituksi kolmeen työpaikkaan. Yksi niistä olisi Helsingin Sanomien levikkiosastolla, jossa tehtävänä olisi muun muassa ottaa konttoreilta vastaan tieto siitä, miten paljon sinä päivänä lehtiä oli jaettu, laskea tiedoista päivän levikki ja kiikuttaa tiedot markkinointijohtajan pöydälle. Isän neuvoja oli hankala noudattaa, mutta niin siinä kuitenkin kävi: Sari-Maija marssi levikkiosastolle.

Lähes 40 vuotta myöhemmin, 1. toukokuuta 2025 Sari-Maija jäi eläkkeelle Sanomalta eli eläkevirka tuli. Työvuosien aikana pöytälaskin kehittyi tietokoneeksi, internetiksi ja tekoälyksi. Viimeisin työtehtävä oli Nelonen Median Suplan ja radioiden audiodeskissä.

”Se oli kivaa hommaa kanssa, mutta koko uralta kaikista tärkeintä oli mediakasvatus ja lasten ja nuorten kanssa oleminen”, Sari-Maija sanoo.

Helsingin Sanomilla oli lukiolaisille suunnattu Päivä Lehtimiehenä -tapahtuma, Sanomalehtiviikko, Penaali-uutiskirje opettajille, tet-harjoittelupaikkoja, lasten- ja nuorten sivut sekä kaiken kruununa harjoitustoimitus Piste. Sitä suunnittelemassa ja pyörittämässä Sari-Maija oli yhdessä Helsingin Sanomien toimittajien kanssa.

”Pistettä alettiin suunnitella pari vuotta ennen kuin Sanomatalo valmistui vuonna 1999. Piste oli hirmu iso projekti ja duunia tehtiin välillä ympärivuorokautisesti. Lomallakin sain mökin postilaatikkoon kirjeitä ja soitin katolta vastaukset kysymyksiin, kun missään muualla ei ollut kuuluvuutta.”

Pisteen pääarkkitehdit olivat norjalaisia, mutta harjoitusohjelmien käsikirjoitukset ja monet käytännön työt tehtiin Suomessa. Mukana projektissa olivat Sanomalta myös Ilta-Sanomat ja Taloussanomat.

”Opettajat joskus varoittivat ennalta oppilaidensa huonosta käyttäytymisestä, mutta se oli useimmiten turhaa, sillä Pisteessä kaikki vetivät täysillä ja oppiminen oli hauskaa.”

Sari-Maija Marttinen

Pienois-Helsingiksi lavastetussa Pisteessä kävi suosituimpina vuosina kolme yläkoulun ja lukion ryhmää päivässä. Vetäjinä olivat talon omat toimittajat ja valokuvaajat.

Osallistujat keräsivät pienissä ryhmissä tietoa uutisaiheista ja ottivat valokuvia virtuaalisissa haastattelupisteissä. Lopuksi ryhmät valitsivat keräämäänsä aineistoon perustuen etusivun Helsingin Sanomiin tai Ilta-Sanomiin. Palautekeskustelussa pohdittiin journalismin arvoja ja oikaistiin vääriä luuloja toimitustyöstä.

Tavoitteena oli synnyttää uutisia kohtaan luottamusta ja mielenkiintoa.

”Opettajat joskus varoittivat ennalta oppilaidensa huonosta käyttäytymisestä, mutta se oli useimmiten turhaa, sillä Pisteessä kaikki vetivät täysillä ja oppiminen oli hauskaa.”

Sari-Maija Marttinen sai kouluyhteistyöstään Sanoman myöntämän kunniamerkin ja Piste voitti mm. Media & Message 2000 -kilpailussa av-tuotantojen ja multimedian sarjan.

”Palkinto oli iso kiitos suunnitteluryhmälle, jossa olin vain yksi tekijöistä.”

Kun Piste lopetettiin, Sari-Maija siirtyi tekemään mm. Helsingin Sanomien tapahtumia ja siirtyi sieltä Nelonen Median radioiden organisaatioon tapahtumatuotantoihin ja lopulta audioihin liittyviin tehtäviin.

”Lähes 15 vuotta kestäneen Piste-projektin lopettaminen tuntui silloin tosi pahalta, mutta uusista tehtävistä on aina löytynyt uutta ja kiinnostavaa sekä hyviä työkavereita, ja oon pystynyt muokkaamaan tehtävät itseni näköisiksi. Ja ihan aina töissä on ollut myös hauskaa. Se on ehdottoman tärkeää”, Sari-Maija sanoo.

Työkavereista on tullut vuosien aikana ystäviä. Yhdessä porukassa Sari-Maija oli lopulta ainoa sanomalainen, mutta yhteyttä pidetään edelleen kerran vuodessa Marttisten mökillä Hirvensalmella. Viimeisimmässä tapaamisessa juhlittiin Sari-Maijan eläkkeelle jäämistä, yhtä uutta työpaikkaa ja kaksia viisikymppisiä.

”Käytän tässä tilaisuuden hyväksi ja kiitän kaikkia mainioita tyyppejä, joiden kanssa oon saanut näiden vuosien aikana tehdä hommia. On ollut ilo tutustua ja viettää myös hulvattomia hetkiä sekä työssä että vapaalla!”

Sari-Maijalta jäi aikanaan oppikoulu kesken, kun työt houkuttelivat. Ennen Sanomaa hän oli ollut seitsemän vuotta Rakennus-Ruolassa toimistotöissä ja sitä ennen kaksi vuotta Koskelan sairaalassa. Työuraa ehti kertyä siis lähes 50 vuotta. Sanoma-vuosien aikana Sari-Maija luki itsensä ylioppilaaksi ja suoritti monia työtä tukevia kursseja.

”Työssä ja työn ohessa oppiminen on ollut luontevaa, helppoa ja siihen olen aina saanut työkavereilta tukea.”

”Oon ottanut myös itse asioista selvää ja sillä pärjää aika pitkälle. Jossain vaiheessa haaveilin, että lähtisin opiskelemaan oikeasti jotain. Mutta en lähtenyt, kun pärjäsin ja aina oli tarjolla uutta ja kiinnostavaa ja mieli pysyi virkeänä. Ehkä se sai sitten pysymään Sanomalla”, Sari-Maija sanoo.

”Makasin päiväunilla, selasin somea ja vastaan tuli Laila Pullisen veistospuistosta ja kotimuseosta ilmoitus, jossa haettiin vapaaehtoisia. Ennen kuin huomasinkaan olin ilmoittautunut mukaan.”

Sari-Maija Marttinen

Ennen virallista eläkkeellejäämispäivää Sari-Maija piti kertyneet lomat. Kevään aikana oli tarkoitus levätä ja tehdä kesällä mitä huvittaa. Tulevaksi syksyksi Sari-Maija oli kaavaillut aloittavansa vapaaehtoistyön.

”Mutta sitten kävi niin, että makasin päiväunilla, selasin somea ja vastaan tuli Laila Pullisen veistospuistosta ja kotimuseosta ilmoitus, jossa haettiin vapaaehtoisia. Ennen kuin huomasinkaan olin ilmoittautunut mukaan ja nyt oon ollut siellä kaksi kuukautta. Ollaan laitettu puutarhaa kuntoon. Porukka on tosi hauskaa ja on tärkeä tuntea olevansa hyödyksi.”

Syksyllä Sari-Maijalla on suunnitelmissa Mannerheimin lastensuojeluliiton koulutus lasten- ja nuorten puhelimen päivystäjäksi ja kuuntelijaksi.

”Sitten mulla on ihana neljävuotias lapsenlapseni, joka on hurmaava ja jonka kanssa vietän paljon aikaa. Me ollaan ihan samalla aaltopituudella ja tullaan tosi hyvin juttuun. Rakastan olla sen kanssa”, Sari-Maija sanoo.