Leadcast-podcast keskittyy johtamiseen, Futucast tulevaisuuteen ja The Ulkopolitist ulkopolitiikkaan. Kahvit näppikselle puolestaan perehtyy teknologiaan. Näiden lisäksi HS Visio julkaisee kahta omaa podcastia, joista HS Visio -podcast ilmestyy joka arkiaamu ja 7 alle 35 viikoittain.


 

HS Visio alkaa julkaista neljää HS:n ulkopuolista suosittua podcastia. Leadcast-podcast keskittyy johtamiseen, Futucast tulevaisuuteen ja The Ulkopolitist ulkopolitiikkaan. Kahvit näppikselle puolestaan perehtyy teknologiaan. Näiden lisäksi HS Visio julkaisee kahta omaa podcastia, joista HS Visio -podcast ilmestyy joka arkiaamu ja 7 alle 35 viikoittain.

HS Visio on kokonaan uusi talouden ja teknologian mediabrändi, joka aloitti ilmestymisensä verkossa keskiviikkona 3. maaliskuuta. Paperilla HS Visio ilmestyy lauantaisin osana HS:n nykyistä paperilehden tilausta. Markkinoijille HS Visio tarjoaa vaikuttavan mediaympäristön ja ainutlaatuisen kiinnostavan kontekstin päättäjäkohderyhmän sekä talous- ja teknologia-alojen ammattilaisten tavoittamiseksi.

Tutustu HS Vision julkaisemiin podcasteihin:

Futucast on vuonna 2017 perustettu podcast, jossa Copenhagen Business Schoolin maisteriopiskelija ja entinen stand up -koomikko Isak Rautio sekä sarjayrittäjä ja sijoittaja William von der Pahlen kuratoivat kuulijoille ajankohtaisia aiheita ja vieraita.

Futucast on kasvanut tulevaisuuspodcastista merkittäväksi suomalaiseksi keskusteluohjelmaksi, joka käsittelee laajasti yhteiskunnallisia aiheita. Jaksoja on jo julkaistu lähes 200.

Tulevissa jaksoissa tavataan muun muassa yrittäjä ja sijoittaja Kim Väisänen, Suomen hybridiuhkakeskuksen johtaja Teija Tiilikainen, Sitran pääjohtaja Jyrki Katainen, Voima Goldin perustaja Marko Viinikka ja Marimekon hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila.

Uudet jaksot julkaistaan maanantaisin.


 

Kahvit näppikselle on podcast, joka on kiinnostunut teknologiasta mutta myös ihan kaikesta muusta, etenkin ihmisistä. Se kysyy, mitä teknologia voi opettaa meille elämästä, ihmissuhteistamme ja itsestämme. Se selittää viihdyttävällä tavalla, miten teknologia voi muuttaa maailmaa ja miten se auttaa ratkaisemaan hyvinkin erilaisia ongelmia.

Podcastin juontaa tietotekniikan kymmenottelija, Aalto-yliopiston työelämäprofessori Risto Sarvas.

Tänä keväänä vieraina ovat muun muassa politiikkaa ja tietotekniikkaa tutkiva yliopistonlehtori Matti Nelimarkka, ohjelmistotuotannon työelämäprofessori Marjo Kauppinen, tekoälytutkija ja tohtorikoulutettava Iiris Sundin, astroinformaatikko ja tietotekniikan professori Maarit Käpylä, sosiaalisia verkostoja tutkiva professori Jari Saramäki ja konenäköä tutkiva professori Jaakko Lehtinen.

Uudet jaksot julkaistaan joka toinen perjantai.


 

Leadcast on Suomen suosituimpia bisnespodcasteja. Siinä haastatellaan yritysjohtajia, vaikuttajia, yrittäjiä ja eri alojen ammattilaisia heidän urapoluistaan ja johtajuudesta. Keskusteluissa sukelletaan cv:tä syvemmälle ja kuullaan aitoja tarinoita menestyksen takana.

Jokaisessa jaksossa on oma teemansa, kuten muutosjohtaminen, tiimin rakentaminen, neuvottelutaidot tai vastuullisuus. Kevään aikana Leadcastin vieraina ovat muun muassa Pekka Vauramo, Tiina Alahuhta-Kasko, Hanna Porkka, Lauri Ratia, Mika Ihamuotila, Maaret Kallio ja Sampo Pasanen.

Leadcastin juontajia ovat Maria Wasastjerna ja Essi Weseri. Wasastjerna toimii osakkaana Hannes Snellman -asianajotoimistossa ja Weseri juristina Stora Ensolla. Wasastjerna ja Weseri perustivat Leadcastin vuonna 2019.

Uudet jaksot julkaistaan keskiviikkoisin.

 

The Ulkopolitist on Suomen tunnetuin globaaleihin ilmiöihin ja kansainväliseen politiikkaan keskittyvä podcast. Se nostaa esiin ajankohtaiset maailmanpolitiikan ilmiöt ja varjoon jääneet heikot signaalit, jotka määrittävät globaalin yhteisön ja Suomen tulevaisuutta.

Kevään aiheisiin kuuluvat muun muassa teknologiajätit, urheilun ulkopolitiikka sekä uuden sukupolven odotukset kansainväliselle yhteisölle.

Podcastia toimittavat ja juontavat Annastina Haapasaari, Anni Lindgren ja Tuomas Lähteenmäki. Haapasaari työskentelee projektipäällikkönä Kansallisoopperassa ja -baletissa, Lindgren julkaisutoimittajana Ulkopoliittisessa instituutissa ja Lähteenmäki asiakkuusjohtajana konsulttitoimisto Ellun Kanoissa. Ohjelman teknisestä toteutuksesta vastaa Petri Vanhanen.

Uusi jakso ilmestyy vähintään joka toinen lauantai.

Arkiaamuisin ilmestyvässä HS Visio -podcastissa HS:n asiantuntijatoimittajat avaavat tärkeimpien uutisten taustoja ja merkitystä. Podcastia toimittavat suositusta Uutisraportti-podcastista tuttu HS:n uutispäällikkö Tuomas Peltomäki sekä HS Vision toimitussihteeri Antti Tiainen.

 


 

7 alle 35 -podcastissa seitsemän alle 35-vuotiasta oman alansa mielenkiintoisinta tekijää kertoo, mitä kannattaa tietää huomenna. Vieraina sarjassa ovat muun muassa avaruusalan startup Iceyen toimitusjohtaja Rafal Modrzewski, Woltin uusien markkinoiden johtaja Marianne Vikkula, MIT:n tutkija Joonas Tuhkuri ja mainosuraa TBWA:lla Los Angelesissa tekevä Janni Widerholm.

Podcastin toimittajana on Emil Elo.

Lue lisää HS Visiosta:

Uusi mediabrändi HS Visio aloitti tänään ja tätä se on: timanttijuttuja, pörssipalvelu, uutisia, kolumneja talouden ytimestä