Ankallistaiteen helmet ovat esillä Ateneumin Suomen taiteen tarina -näyttelyssä helmikuun loppupuolelle saakka. Ankallisgallerian taiteilijoiden joukossa ovat muun muassa Alpertti Aatelviltti, Akseli Kala-Kallela ja Huuko Simpura.

Ateneumissa avautuu tiistaina 3. lokakuuta ainutlaatuinen Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteokset ovat muuntuneet ankkahenkisiksi tulkinnoiksi.  Ankallistaiteen helmiä nähdään Ateneumin teosten rinnalla Suomen taiteen tarina -näyttelyssä helmikuun loppupuolelle asti.

Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi Ankkalinnassa on eletty koko vuosi 2017 rinnakkaistodellisuutta, ja Suomen historian yksityiskohdat ovat merkillisesti tapahtuneet myös Ankkalinnassa. Ankallisgalleria on Ankkalinnan johtava taidemuseo ja ankkalinnalaisen taiteen kehto ja koti. Galleria lainasi 13 taideteosta Kansallisgalleriaan kuuluvalle Ateneumille Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Taideaarteet ovat esillä Ankkalinnan ulkopuolella ensimmäistä kertaa.

Ateneumin vierailunäyttelyyn on koottu edustava otos teoksia Ankkalinnan taiteen kultakaudelta, jolloin kaupungin ankallisidentiteettiä rakennettiin taiteen keinoin. Usein aiheet kuvaavat koskettavalla tavalla Ankkojen suhdetta toisiinsa ja ympäröivään luontoon. Taiteentuntijoiden keskuudessa ihastusta on kautta aikojen herättänyt ankkalinnalaisen ja suomalaisen taiteen suhde.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti Aatelviltti, Altti Fasaani, Akseli Kala-Kallela, Arvi Liljaluntti, Eino Maininkinen, Huuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varis, Elämäntaiteilija Hannu Hanhi, Iltaa ja köyhyyttä kohti, Leikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna Ankallisgallerian teosten toteuttamisessa ovat olleet Aku Ankan suomalaiset ja kansainväliset piirtäjät Kari Korhonen, Kati Kovacs, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes.

”Aku Ankka on ilmestynyt Suomessa vuodesta 1951, ja siinä ajassa lehti on ehtinyt uida syvälle suomalaiseen kulttuuriin. Tähän asti olemme keskittyneet leikkimiseen kielellä, ja nyt on ollut hauska päästä leikkimään kaikille suomalaisille tutulla kansallisella kuvastolla. Uskon ja toivon, että myös nuoret innostuvat tutustumaan Ateneumin näyttelyn myötä Suomen taiteen helmiin”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä sanoo.

Ankallisgalleria-näyttely on Aku Ankan Suomi 100 -juhlavuoden huipennus. Loppuvuoden aikana lehteen on vielä tulossa upeita Suomi-henkisiä kansikuvia. Jokaisessa Aku Ankassa on ollut tänä vuonna sivun sarjakuva Suomen historiasta tai suomalaisuuteen liittyvästä teemasta, ja nämä sarjakuvat julkaistaan lokakuun lopussa yksissä kansissa.

Lisätietoja: Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä, p. 040 739 4978