Tiedotusvälineille 24.5.2017

3–16-vuotiaat lapset käyttävät aamulla sosiaalista mediaa ja televisiota. Päivällä katsotaan erilaisia videopalveluita, pelataan ja luetaan sarjakuvia. Ilta kuluu television, videopalveluiden ja kirjojen parissa. Liikkuvan kuvan ja yhteisöpalvelujen käyttö on kasvanut kahdessa vuodessa selvästi, selviää Sanoman TNS Kantarilta tilaamasta Yippee 2017 -tutkimuksesta.

Televisiolla ja lukemisella on yhä vahva rooli lasten median käytössä, käy ilmi Sanoman Kantar TNS:ltä tilaamasta Yippee 2017 -tutkimuksesta. Lapset ja nuoret käyttävät hyvin monipuolisesti eri medioita. Median käyttö vaihtelee kellonajan ja lapsen iän mukaan.

3–16-vuotiaat lapset käyttävät aamulla sosiaalista mediaa ja televisiota. Päivällä he katsovat videopalveluita, pelaavat ja lukevat sarjakuvia, illalla puolestaan vietetään aikaa television, videopalveluiden ja kirjojen parissa.

Alle kahdeksanvuotiailla lapsilla televisio (sis. netti-tv:n) on aamun ja aamupäivän eniten käytetty media. Päivällä ja iltapäivällä eniten käytetään erilaisia videopalveluja ja illalla luetaan kirjoja. Päivällä, iltapäivällä ja illalla televisio pitää kakkossijaa.

”Kyselytutkimuksessa näkyy, että televisio ja lukeminen ovat lapsiperheiden yhteistä tekemistä etenkin iltaisin. Päivällä mediankäyttö keskittyy erilaisiin videopalveluihin ja muuhun liikkuvaan kuvaan”, Head of Consumer Insight Caroline Lilius sanoo.

30 prosenttia 3–16-vuotiaista kertoi lukevansa kirjoja tai sarjakuvia iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 8–12-vuotiaista lähes 60 prosenttia lukee päivällä sarjakuvalehtiä ja -kirjoja.

59 prosenttia vastaajista kertoi, että lukee yhä mieluiten paperilta. 15 prosenttia suosi kännykkää tai tabletia. 13 prosenttia ei liiemmin välittänyt, lukeeko paperilta vai päätelaitteelta ja toiset 13 prosenttia ei osannut kertoa kantaansa.

Videon käyttö kasvaa

Lähes puolet vastaajista kertoi lisänneensä videoiden ja muun liikkuvan kuvan katsomista. Myös sosiaalisen median käyttö oli kasvanut selvästi. 23 prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä enemmän aikaa lehtien, kirjojen ja sarjakuvien lukemiseen. TV-ohjelmia eri laitteilla kertoi katselevansa 16 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Sanoma Media Finlandin Kids Media edustaa monia lasten tuntemia satuhahmoja. Vastaajista 87 prosenttia tuntee Aku Ankan, 84 prosenttia Nalle Puhin ja 81 prosenttia Frozenin. Supersuosikki Frozen on kasvattanut kahdessa vuodessa tunnettuuttaan 23 prosenttiyksikköä.

Kun lapsilta kysyttiin suosikkihahmoa, kärkikolmikkoon nousivat Aku Ankka, Simpsonit ja Frozen.

”Frozen on hyvä esimerkki lasten maailman superilmiöstä. Sarjakuvien ja kirjojen lisäksi lapsille rakkaat brändit ovat osa lasten elämää myös esimerkiksi leikeissä, lastenkutsuilla ja koulunäytelmissä”, Kids Median liiketoimintajohtaja Ulla Leppä sanoo.

Aku Ankka on yhä lasten ja nuorten lehtien ykkönen lähes 250 000 lukijalla. Aku Ankan taskukirjat tavoittavat yli 125 000 lukijaa ja Aku Ankka Ekstra yli 100 000 lukijaa 3–16-vuotiaissa. Aku Ankkaa luetaan kaikissa ikäryhmissä, mutta parhaiten Ankkalinnassa viihtyvät 8–12-vuotiaat.

Lisätietoa antavat:

Marianne Lindholm, Client Director, Kantar TNS Oy, p. 040 553 6895, marianne.lindholm@tnsglobal.com

Hanna Johde, viestintäjohtaja, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977, hanna.johde@sanoma.com

Suomen suurin 3–16-vuotiaiden lasten mediankäyttöä selvittävä Yippee-tutkimus 2017 on Sanoma Media Finlandin teettämä ja Kantar TNS Oy:n toteuttama. Tutkimus tehdään kahden vuoden välein, ja se toteutettiin nyt 11. kertaa. Tutkimukseen vastasi 1 015 lasta ja nuorta helmi–maaliskuussa 2017.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.