Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 9.2.2016 klo 8.45Sanoma Oyj:n hallitus on päättänyt osakepohjaisen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän jatkosta noin 300 työntekijälle.Uusi suoriteperusteinen osakepalkkiojärjestelmä 2016–2018 on osa 7.2.2013 ja 7.2.2014 julkistettuja osakepohjaisia kannustinohjelmia.Suoriteperusteinen osakepalkkiojärjestelmä 2016–2018Suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän 2016-2018 ansaintakriteerit ovat oikaistu osakekohtainen tulos ja oikaistu kassavirta vuonna 2016.Ansaintakriteerien perusteella määräytyvät osakepalkkiot luovutetaan mukana oleville työntekijöille keväällä 2019 edellyttäen, että suoritustavoitteet saavutetaan ja että työsuhde jatkuu palkkioiden maksamisen ajankohtana.Suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän 2016–2018 kustannus yhtiölle sen toteutuessa tavoitetasolla on arviolta noin 2,3 milj. euroa.Ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä 2016–2018Vuoden 2016 alussa käynnistyvän ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän ansaintakausi on kolme vuotta. Sen perusteella määräytyvät osakepalkkiot luovutetaan kahdessa erässä; ensimmäiset 50 prosenttia keväällä 2018, jälkimmäiset 50 prosenttia keväällä 2019 edellyttäen, että työsuhde jatkuu palkkioiden maksamisen ajankohtana.Ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän 2016–2018 kustannus yhtiölle on arviolta noin 1,8 milj. euroa.LisätietojaSanoman sijoittajasuhteet, Pekka Rouhiainen, puh. 040 739 5897Sanoma.comGet the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanomalla on oppimisliiketoimintaa Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Belgiassa ja Puolassa. Vuonna 2015 konsernin liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä.