Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 9.4.2015 klo 8.30

Sanoma Oyj:n hallitus on järjestäytymiskokouksessaan valinnut keskuudestaan jäsenet tarkastusvaliokuntaan ja henkilöstövaliokuntaan vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti.

Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Anne Brunila (pj.), Nils Ittonen ja Robin Langenskiöld. Kaikki valiokunnan jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä. Anne Brunila ja Robin Langenskiöld ovat riippumattomia myös yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla.

Henkilöstövaliokunnan jäseniksi valittiin Kai Öistämö (pj.), Mika Ihamuotila ja Rafaela Seppälä. Kaikki valiokunnan jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista hallinnointikoodin tarkoittamalla tavalla.

Lisätietoa
Sanoman sijoittajasuhteet, Olli Turunen, p. 040 552 8907

Sanoma.com

Get the world. Sanoma auttaa ihmisiä kohtaamaan maailman ja ymmärtämään sitä.

Uskomme maailmaan, joka on täynnä mahdollisuuksia, tunteita, vuorovaikutusta ja inspiraatiota. Maailman voi tavoittaa ja kokea, siihen voi vaikuttaa ja sen haluaa jakaa. Sellaisen maailman me haluamme tarjota.

Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. Suomessa ja Hollannissa Sanoma on markkinoiden johtava, monikanavainen mediayhtiö. Sanomalla on oppimisliiketoimintaa Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Belgiassa ja Puolassa. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 1,9 miljardia euroa. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä.