Lehdistötiedote 6.2.2013

Suomen suurin kauppapaikka on edelläkävijä luotettavassa kaupankäynnissä.

Huuto.net on siirtynyt uuteen käyttöliittymään, joka palvelee käyttäjiä entistä monipuolisemmin. Huuto.net on saanut uuden ilmeen, ostamista on helpotettu, kuvia suurennettu ja hakutoiminnallisuuksia parannettu.

”Olemme toteuttaneet uudistuksen yhteistyössä Huudon käyttäjien kanssa ja kuunnelleet palautetta herkällä korvalla. Jo nyt toteutettujen uudistusten lisäksi kevään aikana on luvassa useita sivuston käytettävyyttä parantavia toimenpiteitä”, kertoo liiketoimintajohtaja Marja-Leena Tuomola Sanoma Digital Finlandista.

Huuto.net on verkon turvallisimpia kauppapaikkoja, sillä ainoana markkinapaikkana Suomessa palvelu tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden rajoittaa kauppakumppaninsa myyjiin, jotka ovat tunnistautuneet varmentamalla henkilötietonsa pankkitunnuksella tai saaneet muilta Huuto.netin käyttäjiltä positiivista palautetta.

”Hyvän käyttäjän tunnistaa suuresta palautepistemäärästä ja aikaisempien kauppojen yhteydessä muilta käyttäjiltä saadusta positiivisesta palautteesta. Henkilötietojen varmentaminen ja Huuto.netin käyttäjäyhteisön itsensä antama palaute edistää turvallista verkkokaupankäyntiä ja ehkäisee esimerkiksi varastetun tavaran kauppaa merkittävästi paremmin kuin pelkkä myynti-ilmoitusten tarkastus ennakkoon”, Tuomola sanoo.

”Jokainen käyttäjä voi osallistua verkkokaupankäynnin luotettavuuden lisääminen tunnistautumalla itse ja edellyttämällä tunnistautumista muilta sekä antamalla palautetta kaupankäynnistä.”

Huuto.netissä käyttäjä voi valita itselleen parhaiten sopivan kauppatavan: joko huutokaupan tai tuotteen myymisen kiinteällä hinnalla. Ilmoittaminen on pääsääntöisesti ilmaista, mutta myyjä voi tehostaa tuotteensa myyntiä ostamalla lisänäkyvyyttä.

Huuto.netin tarjoama kiinteähintainen Osta heti -kauppa on lisännyt suosiotaan nopeasti. Jo lähes puolet myytävistä tuotteista ilmoitetaan palveluun kiinteällä hinnalla. Osta heti -kauppatapa palvelee myös ostajaa, joka saa heti haluamansa tuotteen.

Huuto.net on verkon suurin ja monipuolisin kauppapaikka. Kuukauden aikana Huudossa vierailee yli 2 miljoonaa suomalaista, joka on yli kaksi kertaa enemmän kuin muilla verkon kauppapaikoilla. Huudossa on tuoreita ilmoituksia avoinna yli 1,5 miljoonaa ja päivittäin julkaistaan yli 110 000 uutta ilmoitusta.

Tutustu uudistuneeseen palveluun: http://www.huuto.net/

Lisätietoja:

Liiketoimintajohtaja Marja-Leena Tuomola, Sanoma Digital Finland, p. 040 513 6630
Business Manager Janne Leino, Huuto.net, Sanoma Digital Finland, p. 040 516 2006

Huuto.net on osa Sanoma Digital Finlandia, joka kokoaa yhteen Suomen suosituimpia internet-palveluita ja yli 200 sähköisen liiketoiminnan ammattilaista. Sanoma Digital kuuluu Sanoman Sanoma News -liiketoimintayksikköön. Sanoma on noin 20 maassa toimiva, monipuolisesti kuluttajamediaan ja oppimiseen keskittyvä vahva eurooppalainen konserni.