Lehdistötiedote 8.2.2012

Uudistunut HS.fi tarjoaa kirjautuneille käyttäjille uusia ominaisuuksia. Käyttäjä voi lisätä uutisaiheita seurantaan, tallentaa kiinnostavimmat artikkelit sekä muokata etu- ja uutissivun sisältöjä oman kiinnostuksen mukaan.

Viime syksynä HS.fi:n etu- ja uutissivut uudistuivat. HS.fi:ssä alettiin samalla julkaista aihesivuja, joille kerätään uutistapahtumien ja ilmiöiden tuoreimmat uutiset.

Nyt kirjautuneilla käyttäjillä on mahdollisuus alkaa seurata itseään kiinnostavia aiheita. Kun aiheisiin julkaistaan uusia uutisia, niin päivittymisestä saa tiedon HS.fi:n ylälaitaan. Kirjautuneille käyttäjille tarjotaan myös mahdollisuutta tallentaa artikkeleita omaan leikekirjaan, lisätä etusivulle urheilu-, talous- ja kulttuurinostot sekä personoida uutisetusivua toiveiden mukaan.

"Saimme uudistuksen ensimmäisen vaiheen yhteydessä käyttäjiltä paljon palautetta, mikä on otettu huomioon nyt tehdyssä uudistuksessa. Esimerkiksi käyttäjät toivoivat mahdollisuutta muokata uutisetusivua mieleisekseen. Uutissivulle voi nyt lisätä otsikoiden lisäksi kuvat ja ingressit sekä valita sivulle haluamansa aihealueet, jolloin uutissivu tarjoaa käyttäjälleen kattavan talouden tai politiikan katsauksen", kertoo Helsingin Sanomien kehitysjohtaja Petteri Putkiranta.

Uudistuksen yhteydessä keskustelu HS.fi:ssä muuttuu artikkelien kommentoinniksi. Jatkossa vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua kommentointiin. Kommentointi tapahtuu edelleen nimimerkillä ja kommentteja voi jatkossakin lukea ilman kirjautumista.

"Kommentointi edellyttää rekisteröitymistä, koska mielestämme se parantaa HS.fi:n uutisista käytävää keskustelua", vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Rekisteröityminen ja uusien, kirjautuneille käyttäjille suunnattujen ominaisuuksien käyttö on HS.fi:ssä ilmaista. Kirjautumattomille käyttäjille palvelu säilyy ennallaan.

HS.fi:n uudistus jatkuu

Tämän päivän uudistus on toinen noin vuoden kestävässä uudistusten sarjassa. Viime syksynä HS.fi:n etu- ja uutissivut uudistuivat. Tämän kevään aikana uudistuu HS Digilehti. Ensi syksyyn mennessä HS.fi:n muiden osioiden sisältö ja ulkoasu päivitetään.

"Verkkopalveluiden uudistaminen on jatkuva prosessi. Helsingin Sanomat on edelläkävijä monikanavaisen uutismedian kehittämisessä. Myös lukijat voivat osallistua palveluidemme kehitykseen muun muassa Facebookissa", kehitysjohtaja Petteri Putkiranta kertoo.


Lisätiedot:
Helsingin Sanomat, kehitysjohtaja Petteri Putkiranta, p. 040 550 155, petteri.putkiranta@sanoma.fi tai kehityspäällikkö Mikael Liljedahl, p. 040 845 3391, mikael.liljedahl@hs.fi 

Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat kuuluu Sanoma-konsernin Sanoma News -liiketoimintaryhmään. Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. HS.fi on yksi maamme suurimmista verkkopalveluista 1,5 miljoonalla viikoittaisella eri kävijällään (tammikuu 2012, TNS Metrix).

Presidentinvaalit siivitti HS.fi:n viikolla 4 uuteen kävijäennätykseen: viikkokävijöitä oli 1,6 miljoonaa ja sivustolla vierailtiin kaikkiaan 2,3 miljoonalla eri selaimella.