Helsingin Sanomien päätoimittajaksi on nimitetty 11. huhtikuuta alkaen yhteiskuntatieteiden maisteri Riikka Venäläinen, 40. Hän seuraa päätoimittajana Reetta Meriläistä, joka jää eläkkeelle kesällä.

"Hesari on hieno lehti ja dynaaminen työyhteisö. On innostavaa aloittaa työt keskellä median suurta muutosta. Tämän ammattilaisjoukon kanssa pystymme kohtaamaan kovenevan kilpailun haasteet ja tarjoamaan lukijoille kaikissa kanavissa joka päivä entistä merkityksellisempää sisältöä", Venäläinen sanoo.

Venäläinen toimii tällä hetkellä HS:n uutistoimituksen esimiehenä. Hän on ollut aiemmin muun muassa toimittajana HS:n eri toimituksissa, HS:n kaupunkitoimituksen esimies sekä Me Naisten toimituspäällikkö.

Venäläinen on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta, jossa hän opiskeli tiedotusoppia, kansainvälistä politiikkaa ja kansantaloustiedettä. Hän on käynyt myös Sanoman toimittajakoulun taloustoimittajakurssin.

"Riikka on monipuolisesti kokenut journalisti ja loistava esimies. Hän tuntee Hesarin ja sen toimituksen. Hän ymmärtää lehdenteon kokonaisuuden. Hänellä on vahva näkemys Hesarin kehittämisestä. Hän sopii erinomaisesti jatkamaan Reetta Meriläisen hienoa työtä", kustantaja, vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen kommentoi.

Venäläinen on vastaavan päätoimittajan varamies. Hän kuuluu Helsingin Sanomien johtoryhmään.

Nimityksen yhteydessä, myös 11. huhtikuuta alkaen HS:n toimituspäälliköiden toimenkuvia tarkennetaan.

Toimituspäällikkö Antero Mukka, 43, ottaa vastuulleen uuden deskitoimituksen. Hänelle raportoivat myös taloustoimituksen ja arkiston esimiehet.

Toimituspäällikkö Reetta Räty, 37, ottaa vastuulleen lehden lukemistot ja hänelle raportoivat teema- ja sunnuntaitoimitusten, liite- ja kirjatoimituksen sekä Nyt-liitteen ja Radio Helsingin esimiehet.

Venäläinen, Mukka ja Räty vastaavat vuorollaan lehden uutispäivien johtamisesta.

Toimituspäällikkö Kimmo Pietinen, 53, vastaa HR-asioista sekä vireillä olevan julkaisujärjestelmähankkeen johtamisesta. Toimituspäällikkö Paula Salovaara, 47, vastaa sähköisestä kehittämisestä. Elokuun alussa aloittava toimituspäällikkö Hannu Pulkkinen, 59, vastaa lehden designtoiminnoista.

Pulkkiselle tulevat raportoimaan kuva- ja designtoimitusten esimiehet, jotka raportoivat elokuun alkuun asti Mukalle.