Sanoma Learning & Literature ja Gummerus Oy ovat sopineet järjestelystä, jolla WS Bookwell ja Gummerus Kirjapaino yhdistyvät. Järjestelyjen myötä Gummerus Oy:stä tulee uuden Bookwell Oy:n osakas 20 %:n osuudella.

Kaupan keskeisenä perusteena on vahvistaa Sanoma Learning & Literature -liiketoimintaryhmään kuuluvan WS Bookwell Oy:n asemaa Pohjoismaiden johtavana kirjapainona ja samalla purkaa alalla vallitsevaa ylikapasiteettia. Syntynyt ratkaisu varmistaa laajamittaisen valmistuskapasiteetin säilymisen Suomessa myös tulevaisuudessa.

Painotoimialan voimakas globalisoituminen on synnyttänyt tarpeen vahvalle alueelliselle toimijalle, joka keskittyy palvelemaan pohjoismaisia kustantajia. Tähän tarpeeseen yritysjärjestelyllä pyritään vastaamaan.

"Haluamme olla asiakkaittemme ensisijainen paikallinen toimittaja, jonka vahvuuksia ovat luotettavuus, palvelu sekä toimintaprosessin eettinen kestävyys", tiivistää WS Bookwellin toimitusjohtaja Magnus Breitenstein. "Gummerus Kirjapainon esimerkillisen ja laajan asiakastuntemuksen avulla pääsemme kotimaassa entistä lähemmäksi asiakaskuntaamme", jatkaa Breitenstein.

"Yhdistämällä painotoimintamme WS Bookwell Oy:n kanssa Gummerus voi keskittyä paremmin ydinliiketoimintaansa eli kirjankustantamiseen. Gummerus Kustannus on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut yleiskustantamo, ja haluamme entisestään kehittää kustannusohjelmaamme ja kilpailukykyämme haastavilla markkinoilla", sanoo Gummerus Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kylmälä.

Sanoma-konsernissa uskotaan kirjapainoalan rakennejärjestelyiden olevan vasta käynnistymässä. "Toteutettavan yritysjärjestelyn myötä uudella Bookwellilla on hyvät mahdollisuudet toimia tämän kehityksen katalysaattorina ja olla yksi alan johtavista toimijoista", sanoo Sanoma Learning & Literaturen toimitusjohtaja Jacques Eijkens.

Lisätietoja:

WS Bookwell Oy, toimitusjohtaja Magnus Breitenstein, p. 040 558 1036, magnus.breitenstein@bookwell.fi

Gummerus Oy, toimitusjohtaja Ilkka Kylmälä, p. 040 527 3258, ilkka.kylmala@gummerus.fi

WS Bookwell Oy tuottaa ja markkinoi laadukkaita kirjojen painopalveluita Skandinaviaan, Englantiin, Saksaan, Hollantiin, Venäjälle ja Baltian maihin. Vuonna 2008 yhtiön Porvoossa ja Juvalla sijaitsevissa tuotantoyksiköissä painettiin yli 20 miljoonaa kirjaa. Yhtiön liikevaihto oli 32,4 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskenteli keskimäärin 293 henkilöä. WS Bookwell Oy kuuluu Sanoma Learning & Literature -liiketoimintaryhmään, joka on osa Sanoma-konsernia, joka on 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediayhtiö.

Gummerus on suomalainen mediakonserni, jonka toimialat jakautuvat kirjankustantamiseen, painamiseen, digitaaliseen kustantamiseen sekä kiinteistöpalveluihin. Konsernin liikevaihto oli 26,9 miljoonaa euroa vuonna 2008 ja sen palveluksessa työskenteli keskimäärin 170 henkilöä. Gummerus toimii edelleen perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat yhtiön vuonna 1872 perustaneen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä liikeideaa 'huviksi ja hyödyksi'.